Mainos
Mainos

Hallitus aloittaa kaksipäiväisen budjettiriihen

Hallitus aloittaa tänään kaksipäiväisen budjettiriihensä.

Hallituksen on määrä päättää valtion ensi vuoden talousarviosta ja tehdä päätöksiä siitä, mitä rakenteellisia uudistuksia se ryhtyy toteuttamaan vielä lähikuukausien aikana. Käsittelyssä on myös kuluvan vuoden toinen lisäbudjetti.

Hallituspuolueet aloittavat neuvottelut Säätytalossa kello 9. Päivä alkaa pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) puheenvuoroilla. Oman tilannekatsauksensa antavat myös valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen ja valtiosihteeri Martti Hetemäki.

Puoluejohtajat ovat jo aiemmin saaneet Hetemäen ryhmältä pohjapaperin rakenteellisista uudistuksista. Muistiossa on lueteltu useita mahdollisuuksia isoiksi rakenteellisiksi uudistuksiksi, mutta varsinaisia ehdotuksia siinä ei tiettävästi tehdä.

Urpilainen ehdotti rakenteellisten uudistusten vauhditusta elokuun alussa, kun valtiovarainministeriö julkisti budjettiehdotuksensa. Tarkoituksena on Urpilaisen mukaan kohentaa työllisyyttä ja tuottavuutta.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme