Mainos

Hallitus haluaa vähentää valtion omistusta yhtiöissä

Hallitus haluaa edelleen vähentää valtion omistusta useissa yhtiöissä. Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen mukaan hallitus valmistelee lisävaltuuksien hakemista eduskunnalta, jotta valtio voi tarvittaessa myydä osuuksia omistamistaan yhtiöistä.

Mönkäre tähdentää kuitenkin,että valtuuksien hakeminen ei suoraan tarkoita omaisuuden myyntiä. Hänen mielestään on tärkeää, että valtuudet haetaan ajoissa, vaikka myynti tulisi ajankohtaiseksi vasta myöhemmin.

Mönkäre ei suostunut kertomaan, mihin yhtiöihin valtuuksia haetaan, koska asia on kesken ja suunnitelmat koskevat myös pörssiyhtiöitä. Nykyvaltuuksilla valtion on pidettävä esimerkiksi Finnairista ja energiayhtiö Fortumista hieman yli puolet, kun taas metsäyhtiö Stora-Enson ja kiinteistöyhtiö Spondan omistuksen voisi vähentää nolliin jo nyt.
(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot