Mainos

Hallitus ja oppositio yhteisiin talousneuvotteluihin

Hallituspuolueiden puheenjohtajat tapaavat tänään oppositiojohtajat talousneuvotteluissa.

Perussuomalaisia edustaa puheenjohtaja Timo Soini ja keskustaa varapuheenjohtaja Annika Saarikko puheenjohtaja Juha Sipilän ollessa sairauslomalla.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on toivonut, että kaikki puolueet löytäisivät yhteisen näkemyksen periaatteista, joilla valtion velkaantumista taitetaan. Tarkoituksena on keskustella tarvittavien veronkorotusten ja menoleikkausten suuruudesta ja niiden ajoituksesta. Katainen on toivonut, että oppositiopuolueet sitoutuisivat velkaantumistahdin taittamiseen.

Neuvotteluita käydään eduskunnassa noin kello 14 alkaen. Tilaisuuden aluksi valtiosihteeri Martti Hetemäki esittelee vetämänsä asiantuntijaryhmän johtopäätöksiä talouden tilasta.

Oppositio on toivonut, että neuvotteluissa käytäisiin läpi myös isojen rakenneuudistusten etenemistä. Näitä ovat muun muassa kunta- ja sote-uudistus sekä työurien pidentäminen.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.