Mainos

Hallitus kaavailee oleskeluluvan saaneille kotoutumistukea

Hallitus aikoo leikata oleskeluluvan saaneiden työttömien työnhakijoiden tukea siten, että heille maksettaisiin työmarkkinatuen sijaan kotoutumistukea. Kotoutumistuen suuruus olisi 90 prosenttia peruspäivärahan määrästä.

Useat järjestöt kritisoivat sosiaali- ja terveysministeriön lakiesitystä. Esimerkiksi Ihmisoikeusliitto sanoo, että perustuslain mukaan lain pitäisi kohdella kaikkia Suomessa oleskelevia yhdenvertaisesti. Ministeriön mukaan lakiehdotus ei ole perustuslain vastainen, koska kaikkia oleskeluluvan saaneita kohdellaan samalla tavalla.

– Esitys asettaa kansainvälistä suojelua saaneet ja muut ulkomaalaiset lain edessä eriarvoiseen asemaan suomalaisiin nähden, sanoo maanantaisessa tiedotteessa toiminnanjohtaja Annu Lehtinen Suomen Pakolaisavusta.

Ministeriön mukaan lakiesityksellä pyritään myös vähentämään Suomen vetovoimaa turvapaikanhakijoiden maahanmuuton kohteena.

Määräaikainen laki

Sosiaali- ja terveysministeriön lakiehdotuksessa arvioidaan, että ehdotettu kotoutumistuki säästäisi ensi vuonna valtion varoja 3,4 miljoonaa euroa. Kela toteaa lausunnossaan, että lakiehdotus lisäisi toimeentulotukimenoja saman 3,4 miljoonaa, koska se lisäisi korvattavien asumismenojen osuutta toimeentulotuen osalta.

Kela arvioi, että lisäksi ehdotus lisäisi käsittelykustannuksia, sillä kotoutumistuen lisäksi samoilta ihmisiltä tulisi toimeentulotukihakemukset.

Oikeusministeriö toteaa lausunnossaan, että perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan työmarkkinatuen kaltaiset sosiaalietuudet voidaan porrastaa Suomessa asutun ajan perusteella. Oikeusministeriön mukaan esityksestä ei kuitenkaan selviä, riippuisiko kotoutumistuen piiriin kuuluminen Suomessa asumisen lisäksi kansalaisuudesta, suomalaisesta alkuperästä tai muista siteistä Suomeen.

Eduskunta käsittelee lakiesitystä torstaina. Lain on tarkoitus olla voimassa ensi vuoden alusta vuoden 2020 loppuun.

Katso aiempia videoita aiheesta.



Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot