Mainos

Hallitus sopuun ilmastostrategiasta

Hallitusryhmät ovat päässeet pitkän kädenväännön jälkeen sopuun Suomen tulevien vuosien energia- ja ilmastostrategiasta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan hallitus on sopinut eduskunnalle annettavan energia- ja ilmastostrategian sisällöstä. Koko hallitus käsittelee selontekoa ensi viikolla.

Energia- ja ilmastostrategian antaminen eduskunnalle on viivästynyt moneen otteeseen hallitusryhmien välisten erimielisyyksien vuoksi. Keskeiset kiistat koskivat strategian rahoitusta eli bioenergian tukemista ja teollisuuden energiaveron alentamista.

Ilmastostrategian on määrä tulla valtioneuvoston käsittelyyn ensi viikolla. Normaali hallituksen istunto on torstaina.

Teollisuuden sähköverosta sopu

Hallitusryhmät ovat sopineet lisäksi teollisuuden sähköveron puolittamisesta ja kotimaisten biopolttoaineiden tuesta osana uutta energia- ja ilmastostrategiaa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen kertoo, että valtio ostaa myös hiilidioksidin päästövähennyksiä 10 miljoonalla tonnilla. Kotimaiset uusituvat energialähteet saavat Pekkarisen mukaan tukea 30 miljoonaa euroa vuodessa kaudella 2008-2012.

Turpeen käyttöä kivihiilen korvaamiseksi hallitus aikoo selvittää. Jo aiemmin kerrottu selvitys liikenteen biopolttoaineista kuuluu niin ikään ohjelmaan.

Öljylämmityksen vaihtamisesta investointitukea

Hallitus valmistelee osana energiapoliitiikkaohjelmaansa tukipakettia, jolla öljylämmitystä käyttävien omakotitalojen määrää voitaisiin vähentää. Öljylämmityksestä voitaisiin siirtyä muun muassa pellettien käyttöön.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan selvitys valmistuu tammikuun lopulla. Kyseeseen tulee hänen mukaansa ehkä suora investointituki. Toinen mahdollisuus on sisällyttää tuki kotitalousvähennykseen.

Hallituksella on lisäksi meneillään selvitys siitä, miten liikenteessä voitaisiin lisätä biopolttoaineita.

Vihreät tyytymättömiä

Suomen luonnonsuojeluliitto pitää ilmastostrategiaa pettymyksenä. Liiton mielestä strategia ei käännä Suomen kasvihuonepäästöjä laskuun eikä se ole riittävä ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Samaa mieltä on myös Vihreiden eduskuntaryhmän ilmasto- ja energiavastaava Oras Tynkkynen. Hän pitää ratkaisua ennalta arvattavana, lyhytnäköisenä, kunnianhimottomana ja ponnettomana. Tynkkysen mukaan ilmastomuutoksen kaltaisen ongelman kyseessä ollen tähtäimen pitäisi ollakauempana kuin vuodessa 2015.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 18.11.2005)

(Kauppalehden talousuutiset 18.11.2005)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.