Mainos
Mainos

Hallitus vahvisti oman tupo-tarjouksensa

Vuoden 1999 veronkevennykset tulevat voimaan jo vuoden alusta. Valtion tuloveroasteikkoja alennetaan ylintä lukuunottamatta silloin 0,5 prosenttiyksikköä. Lisäksi niihin tehdään ensi vuoden tapaan 2 prosentin inflaatiotarkistus.

Yleensä ennakonpidätyksen muutokset ovat tulleet voimaan vasta tammikuun jälkeen, esimerkiksi tänä vuonna helmikuun alusta. Hallitus vahvisti tänään omat vero- ja muut ratkaisunsa, joilla se on valmis tukemaan kaksivuotisen tuloratkaisun syntymistä. Tarjous on ollut pääosin tiedossa jo sunnuntai-illasta lähtien. Hallitus asetti tarjouksensa ehdoksi, että keskusjärjestöjen neuvottelema tulosopimus hyväksytään "riittävän kattavasti" liittotason neuvotteluissa. Tämä selviää joulukuun 11. päivään mennessä.

Eläkeläisten sairausvakuutusmaksua hallitus lupaa alentaa, käy tuloratkaisun kanssa miten tahansa. Maksua lasketaan ensi vuonna 0,7 penniä ja vuonna 1999 0,3 penniä. Tänä vuonna maksua on peritty 4,9 penniä äyriltä.

Vuorotteluvapaalle ei markkamääräistä kattoa

Uutena asiana hallitus päätti, että vuorotteluvapaan korvaukselle ei panna enää markkamääräistä kattoa. Tällä hetkellä korvaus voi olla enintään 4 500 markkaa kuukaudessa, mihin pääsee noin 20 000 markan kuukausituloilla. Myös korvaukselle kaavailtu uusi 5 300 markan katto olisi tullut vastaan samoissa tuloissa.

Vuorotteluvapaan korvaus nousee 60 prosentista 70 prosenttiin. Korvaus lasketaan siitä päivärahasta, jonka vapaalle lähtijä saisi työttömänä ollessaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme