Mainos
Mainos

Hälytyspiirin vika aiheutti myrkkyvuodon Mikkelissä

Mikkelissä tänään Mannerheimintien eristykseen johtanut tolueenivuoto oli saanut alkunsa Helprint Oy:n tolueenipumpun ohjauspiirin ja hälytyspiirin viasta. Hälytyspiirin vioittumisen takia myöskään sisäinen hälytys ei toiminut.

Helprint Oy:n tehdaspalvelupäällikön Esa Anttosen arvion mukaan tolueenia pääsi viemäriverkostoon kuution verran. Kaikkiaan Helprintillä on lupa varastoida helposti syttyviä palavia nesteitä noin 300000 litraa.

Tolueenia käytetään muun muassa painovärin liuotinaineena. Aine voi kaasuuntuessaan aiheuttaa räjähdysvaaran, joka myös Mikkelissä oli olemassa.
-Kriittisimmät paikat olivat vuotopaikan alkupäässä ja Mannerheimintien keskivaiheilla. Ensimmäisten saatujen mittausten perustella viranomaiset totesivat alimman syttymispisteen olevan niin lähellä, että alue oli eristettävä, kertoo palomestari Timo Merivirta.

Mannerheimintien suuntaisesti kulkevan rautatien ratapihalla oli tarkoitus tehdä tänään korjaustöitä, joissa olisi tarvinnut hitsausta. Niitä päästiin tekemään pienellä viiveellä. Matkustajiin tolueenivuodon aiheuttamat järjestelyt vaikuttivat siten, että taksit eivät päässeet kuljettamaan matkustajia aivan aseman luo. Ne joutuivat toimimaan Raatihuoneenkadun ja Mannerheimintien risteyksessä olevalta viljasiilolta ja torilta käsin.

Sairaalassa hajuhaittoja

Ihmisille pistävän hajuinen aine aiheuttaa pahoinvointia, päänsärkyä ja väsymystä. Viranomaisten tietoon on tullut ainoastaan painotalon lähellä olleen liikerakennuksen henkilökunnan altistuminen aineelle.

Eristetyn alueen asukkaille vietiin tieto tapahtuneesta ja toimintaohjeet henkilökohtaisesti. Kaikkiaan eristetty alue käsittää kuusi korttelia ja sillä on yli 400 taloutta. Lisäksi Mannerheimintien varressa on keskussairaala. Siellä työskentelee kolmevuorotyössä noin 850 henkilöä ja potilaspaikkoja on noin 280. Hajuhaittoja oli Merivirran mukaan havaittu sairaalassa jo eilis-iltana. Ongelmallisin tilanne oli leikkaussalissa, jossa on voimakas ilmanpoistojärjestelmä.

Vuotoalueella työskenteli yli 20 palomiestä, ja lisäksi apuna käytettiin vesilaitoksen miehiä. Tilanne saatiin hallintaan jo ennen puolta päivää.

Juomaveteen ei vaikutusta

Mikkelin vesilaitoksen esikäsittelyrakennuksessa tolueenin haju havaittiin vähän jälkeen seitsemän aamulla. Välittömästi aloitetun tuuletuksen lisäksi jäteveden sisäänotto pysäytettiin. Laitoksen toiminta jatkui puoli yhdeksän jälkeen.

-Näyttää siltä, että vuoto on aiheuttanut vettä puhdistavalle eliökannalle vaurioita. Biologinen toiminta on tyrehtynyt tai kuollut ja käytännössä laitos toimii huonommalla teholla parin viikon ajan. Laitos toimii kuitenkin, eikä vesi sellaisenaan Saimaaseen mene, sanoo vesihuoltopäällikkö Hannu Rautio. Talousveden käyttöön tolueenivuoto ei vaikuta.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme