Mainos
Mainos

Haminaan jättilipun lisäksi kaikkien maiden liput – myös ulkomailta komea lahja 100-vuotiaalle Suomelle

Joukko ulkovaltoja lahjoittaa satavuotiaalle Suomelle Haminaan nousevan jättilipputangon suurlipun. Haminaan rakentuu tulevina vuosina mittava lippuihin ja liputukseen liittyvä keskus.

Haminan lippumaailman vetonaula, Suomen suurlippu, nousee maamme korkeimmaksi lipputangoksi. Iso joukko ulkomaita on jo lahjoittanut rahaa lippuhankkeeseen ja vuoden päästä valmistuva suurlippu tulee jo näillä varoilla nousemaan ohi Riihimäellä sijaitsevan 40 metrin lipputangon, joka on tällä hetkellä Suomen korkein tanko.

- Se tehdään Suomelle ja suomalaisille ja sen sijoituspaikka on vain Hamina. Rahoitus on ulkovalloilta, mutta myös kaikki kansalaiset pääsevät mukaan joukkorahoituksen kautta tähän hankkeeseen, Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen sanoo.

Tanko nousee sitä korkeammaksi mitä enemmän varoja kertyy. Maksimitavoitteena on 75 metrinen tanko.

Suurlipun lisäksi lippumaailmaan tulee kaikkien 193 YK:n jäsenvaltioiden liput noin 10 metrin tankoihin. Liput sijoitetaan maiden maantieteellisen sijainnin mukaan kuvaamaan maailman maita. Jokaisesta maasta tarjotaan lipun ohella ja sen kautta tietoutta maan kulttuurista, historiasta ja taustoista. Liput on määrä valaista ympärivuotisesti.

Haminaan sijoittuu myös Suomen lipun historiaa kuvaava Suomen lipun tie sekä lippukeskus, johon tulee laaja pysyvä lippunäyttely ja muita liputukseen liittyviä näyttelyitä. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot