Mainos
Mainos

Haminan karhun valtakunnallinen vaaratiedote herätti hämmästystä – ”Alueellinen tiedotus tulisi kalliiksi”

Haminan alueella viikonloppuna liikkunut karhu nousi koko kansan tietoisuuteen, kun asiasta annettiin eilen valtakunnallinen vaaratiedote kesken Suomen ja Slovakian välisen jääkiekko-ottelun.

Sisäministeriö kertoo Twitterissä, että televisiossa näytettävät vaaratiedotteet ovat valtakunnallisia, koska vaaratiedotejärjestelmän toteuttaminen olisi liian kallista.

Ilta-Sanomien haastattelema sisäministeriön valmiusjohtaja Janne Koivukoski kertoo, että päätöksen vaaratiedotteen antamisesta tekee asianosainen viranomainen, eli esimerkiksi poliisi, terveydenhuollon, pelastustoimen tai säteilyviranomainen. Eilisen vaaratiedotteen Haminan karhusta antoi Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Televisiossa vaaratiedotteet näkyvät koko Suomessa, mutta radion kautta on mahdollista rajata vaaratiedotteet alueellisesti.

Karhuvaroituksen antaminen kesken suositun jääkiekko-ottelun herätti kummastusta sosiaalisessa mediassa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme