Mainos
Mainos

Hanhen golfmailalla tappanut mies Iltalehdelle: Uutisointi on vääristynyttä, lopetin loukkaantuneen eläimen

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tänään mielipiteitä jakava video, jossa mies tappaa valkoposkihanhen golfmailalla. Mies kertoo Iltalehden haastattelussa lopettaneensa hanhen, koska eläin oli loukkaantunut. Hänen mukaansa uutisointi aiheesta on ollut vääristynyttä.

Videolla mies iskee paikallaan istuvaa hanhea golfmailalla päähän. Hanhen pää irtoaa lyönnin voimasta.

Video on herättänyt voimakkaita tunteita erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lisäksi esimerkiksi Suomen Golfliiton toimitusjohtaja on tuominnut teon ja kuvaillut sen olevan ”inhimillisesti ja kaikkien käyttäytymissääntöjen näkökulmasta täysin käsittämätöntä”.

Iltalehden haastattelema mies perustelee tekoaan sillä, että lintu oli loukkaantunut ennen videon tapahtumia. Miehen mukaan se oli saanut golfpallosta päähänsä ja käyttäytynyt kärsivän oloisesti.

– Se hyppi, pomppi ja heitteli voltteja siinä kentällä. Sanoin pojille, että tuo on lopetettava heti, koska se kärsii, mies kommentoi Iltalehdelle.

Valkoposkihanhi on Suomessa rauhoitettu lintu. Siksi eläimen lopetus otettiin videolle, mies kertoo lehdelle. Poliisi tutkii tapausta luonnonsuojelurikoksena.

Mies kertoo haastattelussa lopettaneensa aiemminkin eläimen golfmailalla. Miehen mukaan kyseessä oli kanadanhanhi ja tapaus sattui samalla golfkentällä, Vantaan Golfpuistossa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot