Mainos
Mainos

Hannan Seppo-koira lähetettiin kylmästi päivystyksestä kotiin 40,2 asteen kuumeessa – "Itkin ja olin aivan järkyttynyt"

Viikonloppu oli alkamassa Viscan perheessä, kun Hanna Visca saapui työmatkaltaan kotiin. Tuosta hetkestä alkoi viikonlopun yli kestävä huoli perheen huonokuntoisen koiran tilasta.

Katso videolta, kuinka vaikeaa Seppo-koiran kulku oli!

Hanna Visca huomasi, että yleensä eloisalla perheen Seppo-koiralla oli jokin vialla. Lemmikki ei jaksanut edes tulla tervehtimään perheenjäsenen palatessa reissusta.

Seuraavana päivänä koira nukkui suurimman osan ajasta eikä olisi halunnut lähteä lenkille lainkaan.

Kuume nousee

Sunnuntaiaamuna koiralla oli vaikeuksia nousta ylös ja se ontui etutassujaan. Aamulenkin jälkeen Hanna mittasi koiralta kuumeen, jolloin mittari näytti 39,6 astetta. Tunnin päästä lukema oli noussut jo 39,8 asteeseen.

Viscat päättivät lähteä heti Helsingin yliopiston pieneläinsairaalan päivystykseen. Hanna itse epäili borrelioosia, koska koiralla oli ollut kesän aikana runsaasti punkkeja.

– Parin tunnin odottelun jälkeen opiskelija otti meidät vastaan. Hän näki Sepon tilan ja voivotteli, kuinka surkeana se oli.

– Sitten siellä kävi lääkäri, joka ylimielisesti kyseli asiat ja teki samat tutkimukset kuin opiskelija. Lääkäri totesi, että Seppo niiaa, kun selkärankaa painaa. Lisäksi lääkäri puhui minulle oikeasta takajalasta.

Laboratoriovirhe?

Viscan mukaan lääkäri ei pitänyt tilannetta vakavana, vaikka koiralla oli kuumetta 40,2 astetta eikä koira kyennyt nousemaan omin voimin ylös.

– Olin täysin pöyristynyt. He puhuivat vain kipulääkkeestä, mutta täytyyhän se tietää, mistä kipu johtuu.

Koiran virtsanäyte otettiin Viscan vaatimuksesta.

– He sanoivat, että onhan siellä vähän proteiinia tai puhuivat lymfosyyteistä, mutta en minä tiedä mitä ne tarkoittavat.

– Lisäksi he sanoivat, että se voi olla laboratoriovirhe, mutta miksi he eivät tarkista ja tee testiä uudelleen, Visca ihmettelee.

Omistaja kertoo, ettei koiraa nesteytetty ollenkaan toimenpiteiden aikana.

"Lääkäri halusi lähettää koiran kotiin"

Hanna Viscan mukaan lääkäri halusi lähettää koiran kotiin, koska verikokeista tai virtsanäytteestä ei löytynyt diagnoosia.

– Itkin, että oletteko tosissanne, että koiran voi lähettää tässä kunnossa kotiin. Heidän mielestään se oli koiralle parasta. Olin aivan järkyttynyt.

Visca kertoo lääkärin kieltäneen, ettei koirasta saa ottaa borrelioosinäytettä tai kuvannuksia, koska oli sunnuntai. Koira sai vastaanotolla vain opiaatteja kipulääkkeeksi.

Sairaalasta ei kommentoida tapausta

Yliopistollisen eläinsairaalan johtaja Jussi Anttila kertoo, että ei voi kommentoida yksittäistapausta. Hän ei myöskään kerro sairaalan käytänteistä yleisellä tasolla tämän jutun yhteydessä.

Sunnuntain ja maanantain välisen yön Visca valvoi koiransa vierellä ja juotti sille vettä ruiskulla.

Maanantaina toisella eläinlääkäriasemalla selvisi, ettei kyseessä ole borrelioosi.

Nyt koiralla on antibioottikuuri, mutta varsinaiseksi sairaudeksi epäillään moninivelsairautta. Seppo-koira menee ensi viikolla ortopedille.

"Lääkäri valehteli tarjonneensa tehohoitoa"

Visca antoi palautetta yliopistollisen pieneläinsairaalan toiminnasta sairaalan Facebook-sivulle, mistä se poistettiin.

– Joku johtava lääkäri soitti ja kommentoi, ettei testeistä saatu diagnoosia. Hän kertoi, että lääkäri tarjoutui ottamaan Sepon tehohoitoon.

– Lääkäri oli vielä valehdellut tarjonneensa tehohoitoa, vaikka vastaanotolla vähätteli Sepon tilaa.

"Tekisin mitä vain Sepon eteen"

Visca on harmissaan siitä, ettei koiran vastaanottanut opiskelija saanut ottaa koiralta borrelioositestiä jo sunnuntaina, vaikka verinäyte oli jo otettu.

– Lääkäri kielsi opiskelijaa testaamasta verta maanantaina. Hän tuijotti kuin halpaa makkaraa sitä opiskelijaa, kun opiskelija yritti auttaa meitä ottamalla veren valmiiksi ja testaamalla seuraavana päivänä.

Visca miettii, oliko kyseessä rahastuskeino, että asiakas joutuisi tulemaan seuraavana päivänä uudelleen.

– Minulle tässä ei ole kyse rahasta. Tekisin mitä vain Sepon eteen. Se on minulle kuin lapsi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme