Mainos
Mainos

"Harhaanjohtajat"– kirjan kirjoittaja törmäsi täysin uuteen lahkoon Suomessa – "Ei nettisivuja, rahaa lähtee Irlantiin"

Harhaanjohtajat on huolella tehty kirja suomalaisista lahkoista. Materiaalitulvasta kirjaan valikoitunut aineisto on välillä uskomatonta, välillä traagista. Uskomatonta se on siksi, kuinka helposti lahkoon imaistu ihminen lopettaa oman ajattelemisen.

Toinen kirjoittajista on suomalaisille tuttu toimittaja Raija Pelli, tavallinen kristitty, joka ei ole koskaan kuulunut uskonlahkoihin. Hänen mukaansa teokselle on todellista kysyntää.

– Kirja tehtiin siksi, että kaikki saisivat tietoa siitä, mitä on hengellisyys ja miten sitä käytetään joskus väärin. Kirja on totuuden etsijöille, sanoo Pelli.

Pelli lähti projektiin mukaan reilu vuosi sitten, kun kirjahankkeen kustantaja otti yhteyttä. Toinen kirjan tekijöistä, Terho Miettinen, oli lahkosta erottuaan ryhtynyt tutkimaan aihetta tarkemmin.

Miettisen tavattuaan Pelli kiinnostui aihesta ja työpari syntyi. Pellin toiveena on, että kirjasta seuraava keskustelu pysyisi asiallisena.

– Rohkeutta on toivotettu, koska aihe on rohkea. Tällainen avaus on tarpeen tällä hengellisyyden kentällä ja jos lunta tulee tupaan, se otetaan vastaan. Tavoitteena on kuitenkin se, että tästä aiheesta voitaisiin jo käydä asiallista ja avointa keskustelua.

Kirjaprosessin aikana Pelliä askarrutti erityisesti se, miten tällainen uskonnon varjolla tapahtuva toiminta on edelleen mahdollista. Miksi hengellisyys ja ajattelu näyttävät joskus sulkevan pois toisensa?

Myös Suomen uskonnonvapauslaki on niin epämääräinen, että se mahdollistaa väärinkäytöksiä.

– Eiväthän hengellisyys ja ajattelu sulje toisiaan pois. Kyllä ihmiset tietävät mikä on sairasta ja tervettä, oikein ja väärin. Mutta näissä lahkoissa uskotaan sokeasti. Fiksutkin ihmiset uskovat eli äly ei suojaa ja mennään koukkuun.

– Rakkauspommituksella imetään lahkoon sisään, mutta sieltä on vaikea päästä pois ja jos jollekin jäsenelle tulee henkisen pohdinnan paikka, niin yhteisö kyllä osaa asiansa.

Lapsia ja nuoria pitäisi suojella

Pellin mukaan erilaisten lahkojen vaikutus näkyy yhä useammin myös terveydenhuollossa.

– Nyt on herätty. Tätä ei ehkä niin hyvin olla osattu tunnistaa aiemmin, koska aiheesta ei ole puhuttu.

– Meillä ei ole varaa menettää lapsia ja nuoria tällaisen toiminnan seurauksena, toteaa Pelli tiukasti.

Kirja painottuu nykyaikaisiin lahkoihin, jotka voivat Suomessakin hyvin. Yhtenä esimerkkinä on Otaniemestä alkunsa saanut Tapani Koivukankaan lahko, joka jalostui myöhemmin bisnekseksi. Koivukankaan firmassa huipputekijät tuottavat laatua halvalla. Hinta on houkutellut asiakkaiksi muun muassa ministeriöitä ja valtion virastoja.

– Ihmiset ovat mukana vapaaehtoisesti Koivuniemen konsernissa. He tekevät töitä kotona.

Kirjassa muutama entinen työntekijä valottaa Koivukankaan toimintatapoja ja persoonaa.

Irtautuminen lahkosta pitkä prosessi

Kirjan toisella kirjoittajalla Terho Miettisellä on selvitymistarina takanaan. Hän irrottautui ahtaista helluntalaisympyröistä, joihin oli syntynyt. Nykyään hän toimii Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtajana.

Oma kokemus ajoi tutkimustyöhön.

– Isoin tekijä on ollut se kun havaitsin, että ihmiset ovat kuin lammaslauma. Helposti vietävissä.

Miettisen irtaantuminen uskonlahkosta alkoi jo 90-luvulla. Hän pääsi Kauppakorkeaan ja lopetti hiljalleen tilaisuuksissa käynnin. Tutkimus tuli uskon tilalle.

– Tieteellinen tutkiminen oli käänteentekevä kokemus, mutta irrottautuminen silti pitkä prosessi, kertoo Miettinen

Hänen mielestään lahkoja tunnetaan edelleen huonosti. Esimerkiksi psykoterapian piirissä ei välttämättä osata edelleenkään auttaa oikealla tavalla, koska lahkojen dynamiikkaa ei tunneta tarpeeksi. Miettisen mukaan kirjassa on vastauksia.

– Mitä uskonnollinen manipulaatio on, sitä käsitellään laajasti.

Kaikkea pitää kyseenalaistaa

Miettisen mielestä lainsäädännön kautta saattaa olla vaikeaa puuttua lahkojen toimintaan, sillä ne voivat painua entistä enemmän piiloon.

– Esimerkiksi Koivuniemen lahko on nyt jo erittäin eristynyt.

Suomessa on myös lahkoja, joista kukaan ei tiedä mitään. Miettinen kuuli pari vuotta sitten Suomessa olevasta lahkosta ollessaan ulkomailla seminaarissa.

– Siitä ei tiedetty täällä mitään. Ei nettisivuja tai saarnoja verkossa, ei mitään. Silti rahaa lähtee täältä Irlantiin. Uskonlahko tunnetaan nimellä 2x2 (kaksi kertaa kaksi).

Miettisellä on selkeä tavoite kirjan suhteen.

– Kaikesta pitää voida keskuastella ja kaikkea pitää voida kyseenalaistaa ja koetella. Ja jos on joutunut lahkon riistämäksi tai epäilee niin käyneen, voi hakea apua Uskontojen uhrien tuki ry:stä. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme