Mainos
Mainos

Hassi kehottaa kuntia tukemaan reilua kauppaa

Vihreitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Satu Hassi kehottaa kuntia suosimaan nykyistä enemmän ns. reilun kaupan tuotteita hankinnoissaan. Hassin mielestä kulutusvalinnoilla voidaan vaikuttaa siihen, että kauppaa käydään enemmän ihmisten kuin ylikansallisten yritysten ehdoilla. Tämän vuoksi julkisen sektorin tulisi näyttää tietä vastuullisessa kuluttamisessa.

-Kehitysmaitten taloudelliseen tilanteeseen kauppapolitiikan ehdoilla on paljon suurempi vaikutus kuin kehitysavulla, joka yleensä on vain 2-3 prosenttia kohdemaan budjetista, sanoi edellisen hallituksen kehitysyhteistyöministeri Oulussa.

Hassi puhui kuntien hankinnoista valtakunnallisen Reilun kaupan viikon avajaisissa.

Reilun kaupan tuotteiden menekki kasvoi viime vuonna edellisvuodesta keskimäärin 20 prosenttia, kertoo Reilun kaupan edistämisyhdistys. Parhaiten kävivät kaupaksi banaanit, joita ostettiin viime vuonna yhteensä 2,8 miljoonaa kiloa. Se on viisi prosenttia koko Suomen banaanikaupasta.

Kaikkiaan reilun kaupan tuotteita, kuten kahvia, teetä ja sokeria, myytiin Suomessa viime vuonna noin kahdeksan miljoonan euron arvosta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme