Mainos
Mainos

Hätäkeskukseen soittamista lykätään liian pitkään aivoinfarktitapauksissa

Mahdollisissa aivoinfarktitapauksissa hätäkeskukseen soittamista mietitään usein turhan pitkään.

Lääketieteen lisensiaatin Tuukka Puolakan väitöstutkimuksen mukaan sekä potilaan sairaalaan saapumisesta että oireiden alkamisesta liuotushoitoon kulunut aika lyhenivät selvästi tutkimuksen aikana.

– Suurin syy myöhäiseen sairaalaan saapumiseen oli viive oireiden alkamisen ja hätäpuhelun välillä, Puolakka sanoo.

Valtaosa aivoverenkierron häiriöistä on juuri aivovaltimon äkillisiä tukkeutumia eli aivoinfarkteja.

Tukkeuma voidaan avata suonensisäisellä liuotushoidolla tai poistamalla hyytymä. Jotta hoito tehoaisi mahdollisimman hyvin, se tulisi kuitenkin aloittaa pian: minuuteillakin on merkitystä potilaan toipumiseen.

Yli puolessa Tiilikaisen tutkimista tapauksista hoito tehosi. Eniten toipumiseen vaikuttivat ikä, infarktin vakavuus sekä liuotushoidon aloitukseen sairaalassa kulunut aika.

Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuu vuosittain Suomessa vajaat 20 000 ihmistä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme