Mainos
Mainos

Hätäpuheluihin vastataan nopeammin

Hätäkeskuslaitoksen mukaan 91 prosenttiin hätäpuheluista vastattiin kymmenessä sekunnissa viime vuonna. Vastaava luku vuonna 2008 oli 87 prosenttia. Puolessa minuutissa puheluihin vastattiin 96 prosentissa.

Hätäkeskuslaitos otti viime vuonna vastaan hätäilmoituksia yhteensä noin 4,2 miljoonaa, joista hätäpuheluja oli noin 3 miljoonaa.

Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Ari Ekstrandin mukaan yli joka neljäs hätänumeroon soitettu puhelu on sellainen, joka ei sisältönsä puolesta olisi pitänyt tulla hätäkeskukseen ollenkaan. Näitä puheluita tuli viime vuonna noin 888 000, joista tahattomasti soitettuja virhepuheluita oli 750 000, ja tahallisia ilkivaltapuheluita oli 140 000.

- Pyrimme eri kanavien kautta tuomaan ihmisille esiin sitä, että hätänumeroon 112 soitettaisiin kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa ja nämä tilanteet olisi hyvä osata tunnistaa. Pahimmillaan nämä turhat soitot voivat viivästyttää hädässä olevan henkilön avun saantia kohtalokkain seurauksin, muistuttaa Ekstrand.

Hätäkeskuslaitoksen vuoden 2009 tilastojen mukaan eniten hätäilmoituksia, noin 570 000, käsiteltiin Helsingin hätäkeskuksessa. Vähiten hätäilmoituksia oli Etelä-Savon hätäkeskuksessa, noin 140 000.

(MTV3)

Tutustu hätänumeron 112 oikean käytön ohjeistukseenwww.112.fi/112.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme