Mainos
Mainos

Hautakiviyrityksen halli paloi maan tasalle – "Menin ulos katsomaan ja näin katon liekeissä"

Kiviveistämöhalli, jossa valmistetaan hautakiviä ja rakennuskiviä, tuhoutui täysin tulipalossa Korpilahdella. Palon syttymissyy on toistaiseksi tuntematon.

Suomen kivivalmisteen toimitusjohtaja Mikko Paljakka kertoo, että hän sai tiedon tulipalosta kollegaltaan, joka ilmoitti viereisen rakennuksen, 800 neliöisen teollisuushallin olleen liekeissä. Näky oli hurja.

– Menin ulos katsomaan ja näin, kun hallin katto oli liekeissä. Lopulta rakennus paloi maan tasalle.

Pelastuslaitos sai tiedon suuresta rakennuspalosta hieman ennen yhdeksää. Palon syttymisen aikaan rakennuksessa oli sisällä muutama henkilö, mutta heillä ei ollut välitöntä vaaraa.

– Rakennuksen kattorakenteet ovat paloivat ja painuivat rakennuksen sisään. Käytännössä koko kiviveistämön halli tuhoutui palossa, päivystä palomestari Pertti Loivamaa kertoo.

Kiviveistämön tuotanto siirtyy nyt yrityksen toiselle tehtaalle

Teollisuushallin jälkisammutustyöt ovat vielä käynnissä ja työ jatkuu pitkälle iltapäivää.

– Palosta ja savusta ei onneksi ollut haittaa alueen asukkaille, sillä tuuli painoi rakennuksen savun suuntaan, jossa ei ole paljon asutusta, Loivamaa kertoo.

Palon syttymissyytä ei tiedetä, mutta poliisi tutkii asiaa.

Toimitusjohtaja Paljakka ei tässä vaiheessa tahdo arvioida rakennuspalon vahinkojen suuruutta. Hän kertoo, että hauta- ja rakennuskivien valmistus on kausiluonteista työtä, sillä kivien asennus alkaa keväällä roudan lähdettyä maasta. Tehtaan toiminta siirretään nyt yrityksen toiseen halliin Viitasaarelle, joten tuotteiden valmistusta rakennuspalo ei estä. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot