Mainos
Mainos

Hautala ei saa nähdä asepapereita

Suomi on EU-maiden enemmistön kanssa sitä mieltä, että europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ei saa päästä käsiksi haluamaansa kertomukseen tavanomaisten asioiden vientirajoituksista. Maanantaina kokoontuvaa EU:n ministerikokousta varten valmistellun Suomen kannan mukaan kyseisen asiakirjan antaminen voisi vaarantaa EU:n suhteita ulkopuolisiin tahoihin.

Suomi on ministerineuvoston kokouksessa samassa rintamassa 10 muun EU-maan kanssa. Ainoastaan Britannia, Kreikka, Tanska ja Ruotsi ovat ilmoittaneet valmiutensa kertomuksen antamiseen.
Hautala pyysi saada asevientipapereita haltuunsa viime kesäkuussa sen jälkeen, kun hänen kirjalliseen kysymykseensä annetussa vastauksessa viitattiin sellaisen asiakirjan olemassaoloon. Kyseessä on kertomus, jonka on laatinut tavanomaisten aseiden viennin työryhmä, jossa EU-maat vaihtavat tietoja EU:n huippukokousten 1990-luvun alussa määrittelemien kriteerien soveltamisesta asevientiin.

EU:n ministerineuvoston pääsihteeristö kielsi Hautalalta kertomuksen sillä perusteella, että siihen "sisältyy erittäin arkaluontoisia tietoja, joiden ilmaiseminen olisi haitallista yleiselle edulle, erityisesti yleiselle turvallisuudelle". Hautala uusi pyyntönsä, minkä takia muodollinen päätös tehdään kuluttajaministerineuvostossa, jossa Suomea edustaa kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd.).
Hautala on aikonut viedä asian EU:n parlamentin oikeusasiamiehen Jacob Södermanin käsittelyyn, jos ei saa kertomusta haltuunsa. Hautalan mielestä menettely osoittaisi erittäin huonoa hallintoa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme