Mainos
Mainos

Hautala vihreiden eurovaaliehdokkaaksi

Entinen kehitysministeri Heidi Hautala lähtee vihreiden eurovaaliehdokkaaksi.

– Olen ollut europarlamentista kotimaan politiikassa ”lainassa”. Nyt haluan palata, Hautala sanoo.

Hautala joutui viime syksynä eroamaan kehitysministerin paikalta Arctia Shippingiin ja Greenpeaceen liittyneen kohun vuoksi. Hän ei usko kohun vaikuttavan äänimääräänsä.

– Tottakai tuolla nettikeskusteluissa sitä muistellaan, mutta uskon, että aika moni tajuaa, että se oli välttämätön poliittinen teko. Minä yritin kuitenkin puolustaa vihreitä arvoja, jotka olivat Suomelle julkilausutusti tärkeitä arktisella alueella. En ole kokenut, että olisin menettänyt pitkäntähtäimen luottamusta, Hautala sanoo.

Hautala kertoo olevansa käytettävissä myös Suomen komissaariksi. 

– Suomalaisia komissaariehdokkaita on kovin vähän. Komissiossa on paineita sukupuolisen tasa-arvon suhteen. Vetoan pääministeri Jyrki Kataiseen (kok.), että hän olisi puoluepoliittisesti ennakkoluuloton, kun alkaa sitä asiaa punnitsemaan.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan puolue tavoittelee vaaleissa kahta parlamentaarikon paikkaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme