Mainos
Mainos

Heinäkuun alku ennätyssateinen

Heinäkuun alku on ollut paikoin hyvin sateinen Suomen etelä- ja itäosissa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan sateisinta on ollut Ilomantsissa. Siellä on satanut heinäkuussa 14. päivään mennessä 113 millimetriä.

Etelässä ja idässä on alle puolen kuukauden aikana satanut paikoin yhtä paljon kuin tyypillisesti koko heinäkuussa. Suhteessa eniten on satanut Utössä, jossa vettä on kertynyt yli kaksinkertainen määrä keskiarvoihin nähden. Helsingissä on kuun 14. päivään mennessä satanut 64 millimetriä. Heinäkuun alkupuolisko on siten ollut pääkaupungissa toiseksi sateisin sitten vuoden 1961. Sateisempaa oli vain vuonna 1996, jolloin samassa ajassa vettä kertyi 111 millimetriä.

Keskimääräisiin arvoihin verrattuna kuivinta on tähän mennessä ollut maan länsiosissa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa. Kesällä sateet ovat pääosin kuuroluonteisia ja siten sademäärissä voi esiintyä suuriakin paikallisia vaihteluita.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sade- ja ukkoskuurojen riski on lähipäivinä suuri Oulun läänissä ja Etelä-Lapissa. Muualla Suomessa on poutaisempaa.

(MTV3)

Lue lisää:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme