Mainos
Mainos

Heinäluoma: Ennakkoäänistä näkee jo pitkälti presidentinvaalien tuloksen

 MTV:n vaaliasiantutijat, keskustan Seppo Kääriäinen ja SDP:n Eero Heinäluoma pohtivat ennakkoon illan presidentinvaalien tulosta.

Ennakkoäänet julkistetaan kello 20. Heinäluoma toteaa, että ennakkoäänistä näkee jo pitkälti vaalien tuloksen.

- Näkee toisaalta sen, että tuleeko toinen kierros kun vertaa aikaisempiin tietoihin, ketkä ehdokkaat hyötyvät ennakkoäänestyksestä ja ketkä tulevat paremmin viimeisenä päivänä. Ja näkeehän siitä myös, keillä on mahdollisuus kahden joukkoon, jos toinen kierros tulee.


Heinäluoma kuitenkin toteaa, että olisi tietynlainen yllätys, jos presidentinvaalit menisivät toiselle kierrokselle. 

- Jos 56 prosentin raja menee ennakkoäänissä yli, niin silloin on mahdollista että hänet (kyseinen ehdokas) valittaisiin suoraan ensimmäisellä kierroksella. Eihän sekään tietenkään varmaa ole, mutta tuo on sellainen kriittinen raja, toteaa Seppo Kääriäinen.

Kääriäisen mukaan kiinnostavaa on myös se mikä on ehdokkaiden keskinäinen järjestys.

-Sillä on yleispoliittista merkitystä, Kääriäinen toteaa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme