Mainos
Mainos

Heinäluoma: Hallitus aikoo lisätä tukeaan varustamoille

Suomalaisten alusten osuus meriliikenteessä on vähentynyt nopeasti. Huoli suomalaisen merenkulun tulevaisuudesta lisääntyi entisestään, kun italialainen Grimaldi Group kertoi viime viikolla halustaan hankkia koko Finnlines-varustamo itselleen.

Hallitus aikoo ensi viikolla tehdä ratkaisuja merenkulun pitämiseksi suomalaisessa omistuksessa. Varustamoille pyritään antamaan samankaltaisia tukia kuin keskeisimmissä kilpailijamaissa, jotta laivojen ulosliputtaminen ja myynti ulkomaille voitaisiin pysäyttää.

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoman mukaan merenkulun kilpailukykyä pyritään parantamaan samankaltaisin toimin kuin muissa EU-maissa. Näihin kuuluu muun muassa työntekijöiden sosiaaliturvamaksujen korvaaminen työnantajille.

Ylen Lauantaiseurassa vierailleen Heinäluoman mukaan hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta pohtii asiaa jo maanantaina, kun se saa käsiteltäväkseen liikenneministeriön ja valtiovarainministeriön selvityksen asiasta.

Suomalaisten alusten osuus meriliikenteessä on vähentynyt nopeasti. Viime vuonna alle viidennes Suomen viennistä kulki suomalaisissa aluksissa. Viime viikolla suurimman suomalaisvarustamon Finnlinesin arveltiin siirtyvän italialaisten omistukseen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme