Mainos

Heinolan kolarissa kuolleet täysi-ikäisiä – loukkaantuneiden joukossa ei lapsia

Heinolan Lusissa aamulla sattuneessa ketjukolarissa on kuollut kaksi ihmistä. Kolme ihmistä on viety sairaalahoitoon. Poliisin ei osaa kertoa tarkemmin loukkaantuneiden tilasta muuta kuin, että kaikkia heitä ei ole päästy vammojensa vuoksi kuulemaan.

Onnettomuudessa kuolleet olivat poliisin mukaan täysi-ikäisiä.

– Loukkaantuneiden joukossa ei ole myöskään lapsia, tutkinnanjohtaja Ville Hahl kertoo MTV Uutisille.

Kolarin syytä selvitetään, mutta alustavasti epäillään, että toinen nokkakolarin ajoneuvoista on tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Kolmas ajoneuvo törmäsi nokkakolarin ajaneisiin ajoneuvoihin, ja selvisi vähemmillä vaurioilla ja henkilövahinkoilla.

– Ajokeli on ollut hyvä, tie suora ja kuiva ja näkyvyys on ollut hyvä.

Tiellä on 100 km/h nopeusrajoitus.

Nelostie Heinolan Lusissa oli suljettu aamulla kolarin vuoksi kaksi tuntia.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot