Mainos
Mainos

Heinonen: Opettajien lomautukset saisivat loppua

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) kehottaa kuntia luopumaan vastaisuudessa opettajien lomautuksista. Heinosen mielestä tavoitteeksi on asetettava, että päättyvä lukukausi on viimeinen, jolloin peruskoulun opettajia lomautetaan Suomessa. Opetusministeri Heinonen otti kantaa opettajien lomautuksiin vastatessaan hallituksen puolesta opposition välikysymykseen tänään eduskunnassa.

Heinonen viittasi viime aikojen kokemuksiin ja totesi, että henkilöstön lomautukset sopivat huonosti opetusalalle.
-Ne näyttävät aiheuttavan eriasteisia lainsäädännön rikkomuksia. Oppilaiden oppimismahdollisuuksiin ja asenteisiin vaikutukset ovat huomattavan haitalliset, hän perusteli ja kehotti kuntia hakemaan säästöjä muulla tavoin.

Heinonen kiisti, että lomautukset olisivat seurausta kuntien valtionosuuksien leikkauksista. Hän huomautti, että valtionosuudet ovat vain pieni osa kuntien taloudesta. Heinosen mukaan kysymys oli kuntien tekemistä arvovalinnoista.
-Viime vuonna 47 kuntaa käytti säästökeinona opettajien lomautuksia. Näille kunnille ei kuitenkaan taloudellisilla mittareilla löydy yhteistä nimittäjää. Ne eivät olleet tilastojen viimeisimmät, Heinonen sanoi.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme