Mainos

Helatorstai sulkee kaupat ja muuttaa aikatauluja

Helatorstaina kaupat, postit, pankit ja virastot ovat kiinni. Alkot sulkevat ovensa huomenna iltakahdeksalta ja avautuvat uudelleen perjantaina.

Aukiolon rajoitukset eivät koske kaikkein pienimpiä kauppoja, huoltoasemia tai haja-asutusalueiden kauppoja.

Joukkoliikenne kulkee poikkeavien aikataulujen mukaisesti.

Huomenna junaliikenne noudattaa pääosin perjantain aikatauluja, ja helatorstaina kuljetaan sunnuntain tapaan. VR on lisännyt helatorstaihin aamulähtöjä, mutta joitakin vuoroja on vastaavasti peruttu.

Kaukoliikenteen bussivuorot ajetaan huomenna normaalisti, mutta lisäksi kulkee joitakin perjantain vuoroja. Torstaina noudatetaan useilla paikkakunnilla sunnuntailiikenteen aikatauluja. Perjantaina ajetaan pääsääntöisesti arkiliikenteen vuorot.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä noudatetaan helatorstaina sunnuntaiaikatauluja. Aamuyön bussit liikennöivät helatorstain vastaisena yönä muutamin poikkeuksin.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot