Mainos
Mainos

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio. Kuin linnun kirkaisu

Arvio: Sakari Huovinen

(WSOY 2012), 464 s.

Jos Marja-Liisa Vartio (1924-1966) eläisi nuoruuttaan nyt, hän voisi olla vaarassa syrjäytyä. Tyttö oli koditon jo ennen syntymäänsä. Häntä riepoteltiin talosta taloon, välit äitiin ja isään olivat kireät, rahaa kului ja epämääräiset pojat pyörivät ympärillä. Mutta Marja-Liisasta tuli 50-luvun kiitetyimpiä kirjailijoita.

Filosofian tohtori, Helsingin normaalilyseon äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Helena Ruuskan elämäkerta Marja-Liisa Vartiosta on upea kunnianosoitus modernia elämää etsivälle naiselle. Ruuska käsitteli Vartiota jo väitöskirjassaan.

Kirjan alaotsikko, Kuin linnun kirkaisu, kuvaa Marja-Liisa Vartion lyhyttä elämää, hänen luonnettaan ja suhdettaan lintuihin, vapauteen.

Vain 41-vuotiaaksi elänyt Marja-Liisa Vartio oli ytimekkään tyylin taitaja, lyyrikko ja prosaisti, mutta jäänyt nykylukijoille vieraaksi. Vartio kirjoitti mm. kaksi runokokoelmaa ja viisi romaania. Pääteos, Hänen olivat linnut, ilmestyi vuonna 1967 kirjailijan kuoleman jälkeen aviomiehensä, kirjailija Paavo Haavikon, toimittamana.

Vartio tekee vieraan maailman kodiksi itkun kautta. Vartion runot ja romaanit ovat kiinni unissa, koetussa elämässä, ihmisissä ja tarinoissa. Ruuska tuo hienosti esiin Vartion pelkistämisen tajun kehittymisen.

Marja-Liisa Vartio kohoaa arjen yläpuolelle tunteiden ilmaisijana. Tämä näkyy jo hänen ensimmäisessä runokokoelmassaan, Häät, joka julkaistiin vuonna 1954. Kokoelman nimiruno puhuttelee hääparia yhä. Ruuska näkee runossa kalevalaista itkua ja arjen velvollisuuksia. Oma tulkintani painottaa rakkauden iloa: Häät-runo kuvaa morsianta uuden kynnyksellä ja kehottaa tätä kantamaan rakkauttaan ylpeydellä välittämättä muiden odotuksista ja vaatimuksista. Vartion teksteistä on monia tulkintoja ja se on kiintoisaa.

Elämäkertatyö on ollut valtava. Ruuska on onnistuneesti yhdistänyt Vartion kirjeet ja monet lähteet tämän kirjallisen kehitykseen. Vartion kirjallisen minän etsintä avaa ikkunan 50-luvun sovinnaiseen kulttuuriseen kontekstiin, siihen, miten elettiin ja puhuttiin. Helena Ruuska on kiehtovasti säilyttänyt vanhat sanat, kuten vohkia, ryökäle, jukopliut ja skraavata. Kirjaa on ilo lukea.

Kulttuuripiirien ulkopuolelta tulleen Marja-Liisa Vartion kasvu on taitavasti sidottu yhteen 50-luvun kirjallisuuden rintamalinjojen kanssa. Yhteys kuvataiteilija Paul Cézanneen kirjailijan esikuvana ei onnistu yhtä hyvin. Tässä Ruuska olisi voinut paremmin hyödyntää oman väitöskirjansa antia.

Vartion ystävyys Sylvi Kekkosen kanssa on kuriositeetti. Kirja on ennen kaikkea kuvaus ajasta, jolloin pieni ja vähäpätöinen saattoi olla tärkeää, jolloin riepoteltukin ihminen saattoi vaikuttaa tulevaisuuteensa.

Marja-Liisa Vartio ei syrjäytynyt. Hänet pelastivat kirjat, oma päiväkirja ja vierellä kulkeneet ihmiset. Toisten nurkissa kiertäjästä välitti aina joku ja ympärillä oli työn tekemisen malleja. Niiden puutteessa moni nuori lahjakkuus menee nykyisin hukkaan.

Sakari Huovinen

Valtiotieteilijä, oikeustieteen tohtori. Huovinen on toiminut vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa. Aiemman uransa hän on tehnyt yritysviestinnän konsultoinnin parissa. Huovinen seuraa maailman ja lähiympäristön ilmiöitä, ja pohtii kriittisesti, mitä mailmassa todella tapahtuu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme