Mainos
Mainos

Heli Kuusipalo: Dolce patata - ja muuta ihanaa kasviksista

Arvio: Kirsi-Marja Peräkylä

Dolce Patataan en ehkä olisi kirjakaupassa tarttunut. Keittokirjoja syödään myös silmillä, ja tämän teoksen ulkonäkö on melko vaatimaton. Kirja kannattaa kuitenkin avata - reseptit ovat hyvin käyttökelpoisia, ja myös ulkoasu on sisäsivuilla herkullinen.

Kirjoittajan ykkösohjenuorana on toki keitosten maku, mutta jo vahvana kakkosena on ekologisuus. Ruuan hiilijalanjäljestä ja muista ilmastovaikutuksista puhutaan kirjassa paljon, jopa niin paljon, että se voi osaa lukijoista ärsyttää. Minäkään en ehkä olisi kaivannut kehotusta kävellä kauppaan tai syödä vain laivalla kuljetettuja raaka-aineita. Kirjoittaja on ravintoasiantuntija, ja tämä näkyy välillä hieman liian pitkälle vietynä opettavaisuutena.

Mutta itse (kasvis)pihvi - suomalaiset ja italialaiset kasvisruokareseptit - toimivat. Ohjeet ovat selkeitä ja raaka-aineita saa helposti. Juureksia ja papuja suositaan ja niille löytyy monta uudenlaista valmistustapaa.

Kokeilin tulista kookos-currykeittoa. Se oli niin hyvää, että tein sitä toisenkin kerran viikon sisällä. Keiton ainekset - tai riittävän suuri osa niistä - löytyvät lähes aina kaapista, joten keitto taisi ampaista suoraan ulkoa muistettaviin vakioresepteihin.

Kirsi-Marja Peräkylä on MTV:n kotimaan uutisosaston päällikkö. Hän on ikuinen lukutoukka, joka siirtää mieluusti klassikon sivuun kiinnostavan nykykirjan tieltä. Harrastaa kirjallisuuskeskustelua paitsi arjessa, myös Helsingin Tammisalossa toimivassa lukupiirissä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme