Mainos
Mainos

Helikopterista kuvattu video paljastaa tykkylumituhojen laajuuden – valtava määrä puita kaatunut sähkölinjalle

Pohjois-Karjalan Sähkön historian massiivisin korjausurakka jatkui koko lauantain lähes 200 hengen, metsäurakoitsijoiden ja kahdeksan monitoimikoneen voimin.

Myös yhtiön viisi helikopteria olivat ilmassa koko päivän. Helikoptereista kolme osallistui puuston poistoon ja kaksi vikapaikkojen kartoitukseen. Lentojen painopiste oli Ilomantsin, Lieksan ja Juuan alueella, joissa saatiin kartoitettua korjauskohteita satojen kilometrien matkalta.

Yhtiö julkaisi tänään helikopterista kuvatun videon, joka paljastaa tykkylumituhojen laajuuden Juuassa.

– Aamulla alkanut vesisade ja tilapäinen sään lauhtuminen on pudottanut lumia puista ja omalta osaltaan vauhdittanut vikojen korjaustoimia. Tilanne on vihdoin parantunut merkittävästi Ilomantsin ja Lieksan sunnalla, joissa on eniten kärsitty tykkylumiongelmista ja pitkittyneistä sähkökatkoksista, yhtiö kertoo kotisivuillaan.

Yhtiö arvioi, että vielä useita päiviä ennen kuin kaikille kotitalouksille saadaan sähköt takaisin.

– Kaatuneita tukkipuita ja niiden latvoja on nyt metsissä paljon, ja sen myötä myös sähköverkko on paikoin kärsinyt mittavia vaurioita. Yksittäisiä ja osin hankalasti korjattavia vikapaikkoja on vielä jäljellä kolmisen sataa kappaletta.

PKS Sähkönsiirto Oy:n alueella oli klo 19:n jälkeen noin 1 700 kotitaloutta ilman sähköä. Koko Suomessa sähköttömiä kotitalouksia oli noin 7 400.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme