Mainos
Mainos

Hellesäiden varjopuoli: Puistoissa roskia ympäriinsä

Hellesää on lisännyt roskaamista Helsingissä, kerrotaan rakennusvirastosta.  

– Tällä hetkellä ongelma on olemassa, ja paikoittain se on suuri. Aurinkoiset ilmat lisäävät merkittävästi puiston käyttäjiä, jolloin roskamäärätkin kasvavat, sanoo projektipäällikkö Katriina Arrakoski katu- ja puisto-osastolta.  

Helsingin kaupunki käytti viime vuonna 2,5 miljoonaa euroa rakennettujen puistojen puhtaanapitoon. Roskaaminen on Arrakosken mukaan lisääntynyt mukaan otettavien lounaiden ja virvokkeiden vuoksi. Eväitä syödään puistoissa, joiden roska-astiat täyttyvät äkkiä, eivätkä kaikki vie jätteitään roskiin.  

– Kaupungin palvelut otetaan itsestäänselvyytenä eli ajatus, että kyllä ne joku siivoaa, on jossain määrin lisääntynyt.  

Poliisi voi kirjoittaa roskaamisesta rikesakon tai sakon. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jussi Huhtelan mukaan sakottamista tärkeämpää on puuttua roskaamiseen, joka pitää hänen mukaansa nähdä osana laajempaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa.  

– Kun ympäristö on siistimmän näköistä, niin sitten niitä turpaan lyöntejäkin tapahtuu toivottavasti vähemmän.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme