Mainos
Mainos

Helluntaiherätyksen rukousjuhlassa kävijäennätys

Helluntaiherätyksen juhannusjuhlassa Ison Kirjan kurssikeskuksessa Keuruulla vieraili neljän päivän aikana noin 60 000 vierasta. Juhannuspäivänä tapahtumassa oli kaikkien aikojen ennätys eli 30 000 osallistujaa. Sunnuntain päätösjuhlassa evankelista Aili Heinosen puhetta oli kuulemassa noin 20 000 vierasta.

Maaherra Kalevi Kivistö toi juhlaan Keski-Suomen läänin tervehdyksen. Hän pohti puheessaan vapaan sivistystyön tulevaisuutta nykytilanteessa. Hän toivoi, että saataisiin aikaan työttömyyspäivärahaa koskeva lakimuutos, jotta työttömillä olisi mahdollisuus opiskella korvauksia menettämättä myös vapaan sivistystyön piirissä.

Päivien aikana tapahtumassa koottiin Kuuma linja sinua varten -niminen kirja, jossa kerrotaan paikalla olleiden ihmisten saamista rukousvastauksista ja -avusta.

Keskiviikkoiltana alkanut kirjoitustyö päättyi perjantaiaamuna, minkä jälkeen 128-sivuisesta pehmytkantisesta niteestä valmistui 10 000 kappaleen painos. Kirjat myytiin loppuun tänään iltapäivään mennessä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme