Mainos
Mainos

Helsingin junaraiteella vakava onnettomuus – henkilö jäi junan alle

Aamun junaliikenteessä Helsingin ja Tikkurilan välillä on paljon myöhästymisiä henkilövahingon takia. Asiasta tiedottaa Liikennevirasto.

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan henkilö jäi junan alle Tapanilan rautatieaseman kohdalla aamulla. Junan kuljettaja ei loukkaantunut, mutta junan alle jäänyt henkilö menehtyi. Myös junan tuulilasi rikkoutui onnettomuudessa.

Liikenneviraston liikennepäällikkö Reima Roisko kertoo, että onnettomuus haittaa junaliikennettä vielä pitkälle tiistai-aamuna.

– Junaliikenne oli pysähtyneenä noin 50 minuuttia, joten se aiheuttaa merkittäviä myöhästymisiä. Junien peruutukset tulevat jatkumaan koko aamupäivän niin lähiliikenteessä kuin kaukoliikenteessä sekä kehäradalla ja jonkin verran myös Rantaradalla.

Häiriöt koskevat sekä lähiliikennettä että kaukoliikennettä.

Liikenteen odotetaan palaavan normaaliksi puoleen päivään mennessä, kerrotaan Liikennevirastosta.

HSL tiedottaa peruutetuista ja myöhästyvistä junavuoroista verkkosivuillaan. Kaukojunaliikenteen tilanteen voi tarkastaa VR:n verkkosivuilta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot