Mainos
Mainos

Helsingin juhlaviikoilla 180 000 kävijää

Suomen suurin kaupunkifestivaali, Helsingin juhlaviikot, keräsi kahden viikon aikana arviolta 180 000 kävijää eli enemmän kuin vuosi sitten.

Tänä vuonna juhlaviikkojen budjetti piti, ja järjestäjien mukaan myös arvoidut lipputulot, yhteensä 2,5 miljoonaa markkaa, saavutettiin. Helsingin juhlaviikkojen budjetti oli tänä vuonna 10 miljoonaa markkaa. Helsingin kaupungin osuus oli 5,8 markkaa ja omaksi varainhankinnaksi, kuten yhteistyösopimuksiksi ja sponsoreiden osuuksiksi, oli budjetoitu 1,7 miljoonaa markkaa.

Taidefestivaali sisälsi kaikkiaan 450 tilaisuutta, joita suosi loistava sää. Festivaali työllisti yli 1 000 eri alojen taiteilijaa, noin 150 helsinkiläistä osallistui rakennus-, valvonta-, suunnittelu- ja järjestelytehtäviin.

Taiteiden yö talkoojoukkoineen moninkertaisti työvoiman määrän. Huvilateltan osuutta Juhlaviikkojen onnistumisessa pidettiin merkittävänä. Art goes Kapakka -tapahtumasarja puolestaan sai ennen näkemättömän suosion. Kävijöitä tämän sarjan konserteissa, runo-, näytelmä- ja elokuvaesityksissä oli peräti 20 000.

Juhlaviikkojen johto tyytyväinen

Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja, kapellimestari Esa-Pekka Salonen arvioi festivaalin sujuneen "niin kuin pitikin". Viime viikot osoittivat hänen mukaansa, että "nupullaan olevalla kaupunkifestivaalillamme on rajattomasti potentiaalia kehittyä niin syvyys- kuin laajuussuuntaan.

Juhlaviikkojen pääsihteeri Elina Siltanen, oli hänkin tyytyväinen: "kaikki tilaisuudet niin teatterin, tanssin, elokuvan, kuvataiteen kuin musiikin alalla olivat korkeatasoisia ja järjestelyt toimivat hyvin".
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme