Mainos

Helsingin sadat aurat odottavat lähtökäskyä lumimyräkkään – "Ongelmiin joudutaan, mutta parhaamme yritämme"

Helsingin kaupungin kunnossapidossa valmistaudutaan huomiselle ennustettuun lumimyräkkään.

Toimistopäällikkö Pekka Isoniemi Helsingin kaupungin rakennusvirastosta kertoo, että lähtövalmiudessa on 400 yksikköä. Isoniemi arvelee haasteita kuitenkin olevan edessä, mikäli pahin ennuste toteutuu ja lunta tulee kerralla yli 10 senttiä.

– Liikkeelle lähdetään vilkkaimmista pääkaduista ja kokoajakaduista, joilla bussit kulkevat sekä vilkkaista kevyenliikenteenväylistä. Nyt lunta näyttää tulevan sen verran paljon, että ongelmiin siinä varmasti joudutaan. Esimerkiksi asuntokatuja on varmasti monin paikoin, mitä ei pystytä huomisen aikana auraamaan.

Tilanteeseen varaudutaan etukäteen suolaamalla teitä, jotta lumen sulaminen lähtisi paremmin käyntiin.

– Parhaamme yritämme tällä kalustolla mitä meillä on ja kaikki pyritään saamaan mukaan. Lisäkalustoa myös haalitaan mukaan tarvittaessa. Tilanteeseen vaikuttaa se, että mikä lämpötila tulee lopulta olemaan ja tuleeko sade räntänä vai lumena. Moni asia vaikuttaa toisiinsa.

Isoniemen mukaan aivan ensin lumi aurataan syrjään, eli katualueiden, ajoratojen, jalkakäytävien ja pyöräteiden liikennöitävyys pyritään palauttamaan nopeasti.

– Lumelle katujen varsilta varatut tilat eivät yhdestä sateesta vielä mene tukkoon, mutta aika nopeassa tahdissa sitä täytyy ryhtyä ajamaan toisaalle.

Isoniemi sanoo kaikkien lumenvastaanottopaikkojen Hernesaarta lukuun ottamatta olevan toiminnassa.

– Sinne rakennetaan parhaillaan risteilylaituria. Viereen tehdään kiivaalla tahdilla korvaavaa laituria, mutta se ei ihan ennätä tähän lumisateeseen. Tämä tulee nyt niin aikaisin. 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot