Mainos
Mainos

Helsingissä vakava bussiturma

Yksi ihminen kuoli ja 12 loukkaantui kuorma-auton ja HKL:n bussin kolarissa Kehä I:llä Helsingin Myllypurossa aamupäivällä. Kolme linjalla 94 ajaneen bussin matkustajista loukkaantui muita vakavammin. Heidän vammansa eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia. Kolarissa sai surmansa onnettomuushetkellä bussin takasillalla seissyt vuonna 1927 syntynyt mies.

Onnettomuus sattui Myllymestarintien liikenneympyrän kohdalla länteen päin johtavalla kaistalla. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan bussi oli tullut Karjatanhuanpolulta kolmion takaa Myllymestarintietä länteen ajaneen kuorma-auton eteen. Bussin vasen kylki romuttui törmäyksessä pahoin. Onnettomuuspaikan kohdalla nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa.

Itäkeskuksen poliisissa arvioitiin alustavan puhuttelun perusteella, että molempien autojen kuljettajissa oli syytä.
-Vaikka bussi tulikin kolmion takaa, kuorma-auton kuljettajalle voidaan arvioida omankin kertomuksensa perusteella vähintään 20-30 kilometrin ylinopeus eli kuorma-auto on ajanut noin 90 kilometrin tuntivauhtia, kerrottiin poliisista.

Poliisin mukaan linja-auton kuljettajalle on tullut virhe risteävää tietä ajaneen kuorma-auton nopeuden arvioinnissa eli bussin kuljettajan ei olisi pitänyt lähteä tielle. Kärkikolmio-liikennemerkin kohdalla bussiin kuljettajan olisi pitänyt toisaalta noudattaa erityistä varovaisuutta ja ottaa huomioon myös se, että hän on joukkoliikenteen kuljettajana. Kuorma-auto oli poliisin mukaan onneksi vailla lastia, muuten jälki olisi voinut olla paljon pahempaa. Tien pinta oli märkä.

Pelastuslaitos sai hätäilmoituksen kello 10.23. Onnettomuuspaikalle hälytettiin johtoyksikön lisäksi lääkäriyksikkö, lääkintäesimies, kaksi pelastusyksikköä ja neljä ambulanssia. Paikalle hälytettiin myös toinen lääkäri Keskuspelastusasemalta. Lievemmin loukkaantuneita kuljetettiin sairaalaan toisella kaupunkiliikenteen bussilla.

Onnettomuuspaikan kohdalla liikenne ruuhkautui pahoin ja poliisi joutui ohjaamaan autoilijoita kiertoteitse. Tutkijalautakunta selvittää onnettomuuden syytä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme