Mainos
Mainos

Helsingistä löytyi harvinainen kalalaji

Suomesta on viikonloppuna havaittu täällä harvinainen kalalaji, mustakitatokko. Nyt tehty havainto on Suomessa kaikkien aikojen toinen.

Mustakitatokko saatiin saaliiksi viikonloppuna Helsingin kalamaratonissa, jossa sitä löytyi peräti kaksin yksilöin, Katajanokalta. Mustakitatokko on havaittu Suomessa vain kerran aikaisemmin, Paraisilla 2005. Se on kulkeutunut Suomeen todennäköisesti laivojen mukana.

Ensimmäisen kerran mustakitatokko havaittiin Itämeressä Puolassa parikymmentä vuotta sitten. Siellä kanta on jo hyvin runsas.

- Kalastajien pienisilmäiset verkot voivat jo olla täynnä mustakitatokkoja. En tiedä, olisiko lajia meillä Suomessakin havaittu useammin, jos meillä kalastettaisiin pienisilmäisillä verkoilla, tutkija Lauri Urho kertoo.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Helsingin-yksikkö kaipaa nyt havaintoja mustakitatokosta.

- Jos lajia esiintyy Helsingissä, on sitä todennäköisesti muuallakin, Urho sanoo.

Mustakitatokon hyvä tuntomerkki on ensimmäisen selkäevän takaosassa oleva tumma täplä.

Laji on vieras Suomen alueella. Puolan jälkeen ensimmäiset Itämeren alueen havainnot mustakitatokosta tehtiin Saksassa, Virossa, Liettuassa ja noin vuosi sitten Ruotsissa.

Nyt tutkijoita kiinnostaa, onko laji leviämässä Suomeenkin.

Mustakitatokko kasvaa enimmillään 24-senttiseksi. Se syö simpukoita ja elää pohjavesissä.

Havaintoja mustakitatokosta voi ilmoittaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme