Mainos
Mainos

Helsinki on koko kesän valtava liikennesumppu: "Jokainen pääväylä on kaivettu auki"

Suomessa katujen rakennus- ja peruskorjaustyöt osuvat säiden takia pääsääntöisesti kesään. Tänäkin kesänä Suomessa on tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia katu- ja tierakennuskohteita, jotka hidastavat autoilijoiden matkaa ja hankaloittavat myös kaupungeissa asukkaiden elämää.

Helsingissä katujen peruskorjaustyöt ovat tänä kesänä monien mielestä täydellinen katastrofi.

Kaupungin rakennusviraston arvion mukaan tilanne ei helpota millään tavoin lähiviikkoina, katuja korjataan syksyyn saakka. Joissakin kohteissa, kuten tärkeällä sisääntuloväylällä lännestä, Mechelininkadulla kadun peruskorjaus jatkuu jopa kaksi vuotta.

– Varsinaisista katutöistä selvittäisiin paljon lyhyemmässä ajassa, sanoo Helsingin katujen peruskorjauksesta vastaava projektipäällikkö Jarmo Ahonen.

– Ongelma on se, että samassa yhteydessä kaadettiin vanhat, jo huonokuntoiset lehmukset, korjataan kadun alla kulkeva viemäri- ja kaapeliverkosto, ja lopuksi vielä istutetaan uudet puut. Kaiken kaikkiaan projekti kestää lähes kaksi vuotta, mutta vain osa on tietysti varsinaista kadun peruskorjausta.

"Taksin asiakkaalle syntyy 6–7 euron lisälasku"

Ammattiautoilijoita kaupungin rakennustyöt kiukuttavat. Lukuisat rakennustyöt hidastavat merkittävästi Helsingissä liikkumista ja laskun maksavat niin asiakkaat kuin autoilijat.

– Tämähän on ihan täysi katastrofi, että kaikki tehdään yhtä aikaa, jokainen pääväylä on kaivettu auki, sanoo taksiautoilija Lasse Punta.

– Kaikesta liikenteen seisomisesta syntyy joka asiakkaalle 6–7 euron lisälasku. Ja tulee se kalliiksi itsellekin. Kunpa  kaupungin liikennesuunnittelu ymmärtäisi laittaa kylttejä, että sallittu takseille, se helpottaisi kaikkien elämää, mutta kun tätä ei voida tehdä, ei riitä tahto eikä järki.

Lasse Punnan mielestä tämä kesä on katujen peruskorjausten suhteen pahin vuosiin, suunnittelijoiden pitäisi hänen mielestään ottaa viimeinkin järki käteen.

Myös Punnan kollega, taksiautoilija Tom Silver pitää tätä kesää yhtenä hankalimmista. Hän on asiakkaidensa tavoin ihmetellyt, miksi suurin osa katukorjaustyömaista seisoo lähes koko ajan, eikä työmailla tapahdu mitään.

– Katu kaivetaan auki ja sitten kuoppa jää siihen moneksi viikoksi. Vaihtoehtoisten reittien keksiminen on nyt pääkaupungissa äärimmäisen haastavaa.

Työt etenevät äärimmäisen hitaasti

Myös Suomen Yrittäjät ja Helsingin seudun kauppakamari ovat ottaneet jyrkästi kantaa tehottomiin katutöihin ja Helsingin sumputtamiseen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei ymmärrä miksi kaupunki ei teetä töitä useammassa vuorossa.

Työt etenevät nyt äärimmäisen hitaasti.

– Kaupunki ei kuulemma halua teettää töitä useammassa vuorossa. Moni urakoitsija kyllä haluaisi, koska kalliit koneet seisovat tyhjänpantteina työmailla.

Helsingin kauppakamarin maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö Tiina Pasuri pitää ongelmallisena, että katutöitä on yhtaikaa niin monilla keskeisillä väylillä.

– Niitä on nyt jotenkin poikkeuksellisen paljon. Ja tuntuu siltä, ettei ole oikein huomioitu sitä, että kaupungin keskusta pitäisi saavuttaa, erityisesti Länsisatama, joka on varsin vilkas tavara- ja matkustussatama. Sinne on nyt hyvin hankala päästä autoilla. Toinen huoli on kesän turismi, meillä on paljon nähtävyyksiä, joita on vaikea saavuttaa juuri nyt.

Pasurin mielestä keskeisin ongelma on se, että katutyöt tuntuvat kestävän kovin pitkään. Hän ottaa esimerkiksi remontissa olevan Mechelininkadun, joka on työmaana vielä lähes kaksi vuotta.

– Tietysti herää kysymys näin elinkeinoelämän edustajana, että saisiko tähän lisää tehokkuutta, että näitä töitä tehtäisiin sekä iltaisin että viikonloppuisin. Ymmärrän, että katujen varsilla on toki myös asukkaita, mutta tuntuu siltä että tehostamisen varaa on.

Pasuri ei voi ymmärtää, miksi töitä ei tehdä esimerkiksi aamuseitsemästä iltaseitsemään, hänen mielestään se ei vielä vaikuttaisi ihmisten ilta- ja yörauhaan.

Monissa tapauksissa korjataan myös viemäriverkostoa

Rakennusviraston Jarmo Ahosen mukaan töitä tehdään toki tarvittaessa myös iltaisin ja joskus vuorokauden ympäri, mutta pääsääntöisesti yötöitä asumisen takia vältetään. Suuri osa pääväylistä on Ahosen mukaan myös asuntokatuja.

Ahonen harmittelee, etteivät katutöiden moittijat usein ymmärrä sitä, että samalla kun katu avataan, useissa tapauksissa kadun alla korjataan vesi- ja viemäriverkosto, sekä suuri osa kaapelointeja.

– Monissa tapauksissa kantakaupungin viemäriverkosto on jopa sata vuotta vanha. Niiden korjaaminen yhtäaikaisesti normaalin asumisen kanssa on melko haastavaa.

Ahosen mukaan myös Keski-Pasilan rakentamisen takia on jouduttu ja tehdään vastakin valtavia rakennustöitä vesi-, viemäri- ja kaukolämpöverkon rakentamisen takia. Samaan aikaan moni katu saa joko pyöräväylän tai raitiotieraiteet, joskus molemmat.

Rauhallinen katukorjausten projektipäällikkö myöntää, että kriittistä palautetta tulee aivan riittävästi. Kaupunki on yrittänyt parantaa myös viestintäänsä korjauksen alla olevien katujen asunto-osakeyhtiöissä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot