Mainos
Mainos

Helsinki-Vantaalle oma huumekoira

Suomen tulli lisää yhteistyötä Viron tullin kanssa huumeiden salakuljetuksen estämiseksi. Naapurille lahjoitetut viisi huumekoiraa ja niiden koulutusapu ovat tästä yksi näkyvä osoitus. Myös Suomen oma huumekoirakanta kasvaa. Helsinki-Vantaan lentoasema saa kuukauden sisään aivan oman huumekoiransa. Tähän saakka sen valvontaiskuissa on käytetty Helsingin satamasta tuotuja tullin koiria.

Lentoaseman huumekoira työskentelee ohjaajansa kanssa matkustajahallissa ja muutenkin kaiken sen parissa, mikä liittyy lentoliikenteeseen. Lentoaseman koirien määrää lisätään, jos tarve vaatii - silti sataman koirat tulevat edelleenkin käymään kylässä.

Lisäksi kahden kuukauden päästä Ahvenanmaa saa yhden huumekoiran lisää ja pohjoiseen Norjan rajalle lähetetään kaksi uutta koiraa.

Koirien käyttö näkyvämmäksi

Huumekoirien käyttö tulee myös Suomessa Ruotsin tapaan paljon näkyvämmäksi. Parin viime vuoden aikana on huumekoiria asteittain koulutettu haistelemaan myös matkustajia terminaaleissa, tai esimerkiksi heidän poistuessaan junasta ja bussista.

Koirat tekevät tarkastustaan hienovaraisesti ja siististi ihmisten kävellessä ohitse. Ruotsissa on harrastettu tätä tapaa jo kolme vuotta.

Matkustajien tarkastus tehdään rauhallisilla koirilla, jotka eivät käy ihmisen kimppuun: labradorinnoutajilla ja tollereilla eli novascotiannoutajilla. Suomessa tähän leppoisaan joukkoon kuuluu myös yksi spanieli, joka tekee työtään Vaalimaalla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme