Mainos
Mainos

Helteille hyvästit ainakin hetkeksi – Sade viilentää sään keskiviikoksi

Sää muuttuu huomisesta alkaen viileämpään ja epävakaisempaan suuntaan.

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokelan mukaan etelästä saapuu matalapaine, jonka sateet etenevät tiistain ja keskiviikon aikana kohti pohjoista.

– Huomenna on aluksi poutaista. Matalapaine tuo sateet päivällä maan etelä- ja länsiosaan. Lämpöä riittää idässä, jossa päästään päivällä hellelukemiin, joskin pilvisyys lisääntyy päivän aikana. Sateet etenevät hiljalleen kohti pohjoista päivän ja illana aikana. 

Jokelan mukaan pohjoisessa tiistai on laajalti poutainen ja melko lämmin. Ainoastaan Pohjois-Lapissa on alle 20 astetta ja joitakin sadekuuroja. Muualla pohjoisessa päästään yleisesti yli 20 asteeseen. 

– Sateet viilentävät sään keskiviikoksi. Etelän runsaat sateet liikkuvat keskiviikkoyön ja päivän aikana pohjoiseen. Yhtenäiset sateet etelässä loppuvat, mutta sadekuuroja tulee paikoitellen maan keskiosassa.

Loppuviikon sää on vielä kysymysmerkki. 

– Maan eteläpuolella syntyy matalapaine. Osa ennustemalleista saa sen nousemaan Suomen ylle, jolloin sää on viikonloppuna melko epävakaista. Osa malleista puolestaan pidättää matalapaineen maan eteläpuolella. Tässä tapauksessa viikonlopusta tulee kesäisen lämmin ja poutainen, ja lämpötila kohoaa herkästi yli 20 asteeseen, mikäli sateita ei tule, Jokela kertoo. 



Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot