Mainos

Henkilökohtainen jäsenhankinta moninkertaistanut kansalaisjärjestöjen tulot

Esimerkiksi YK:n lastenjärjestö Unicef ja ympäristöjärjestö Greenpeace ovat moninkertaistaneet tukijoidensa määrän henkilökohtaisen jäsenhankinnan myötä.

Kaduilla tapahtuva henkilökohtainen jäsenhankinta on lisännyt merkittävästi kansalaisjärjestöjen tuloja. Feissaukseksi kutsuttu kasvokkain tapahtuva jäsenhankinta tuli Suomeen 2000-luvun alussa ja se on osoittautunut tehokkaaksi varainhankintatavaksi.

Esimerkiksi YK:n lastenjärjestö Unicef ja ympäristöjärjestö Greenpeace ovat lähes seitsenkertaistaneet tukijoidensa määrän Suomessa henkilökohtaisen jäsenhankinnan myötä.

Kymmenkunta eri järjestöä värvää uusia jäseniä katutyöntekijöidensä kautta Suomen suurimmissa kaupungeissa. Lahjoitusten kasvutahdin ennakoidaan kuitenkin hidastuvan, ja vastaisuudessa jäseniä hankitaan yhä useammin myös pienemmiltä paikkakunnilta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot