Mainos
Mainos

Hiihtohallin peruskivi muurattiin dopingkohun varjossa

Helsingin Kivikon liikuntapuistoon nousevan uuden talviurheiluhallin peruskivi muurattiin tänään iltapäivällä. Samalla paljastettiin hallin pääsponsori ja nimi - Ylläshalli.

Muuraustilaisuudessa puhuivat hiihtoliiton puheenjohtaja Jari Piirainen ja kansanedustaja, ex-hiihtäjä Juha Mieto. Paikalle oli kutsuttu myös hiihtäjä Virpi Kuitunen, jota hiihtohallin ensimmäisessä virallisessa tilaisuudessa ei kuitenkaan nähty.

Paikalle saapunutta mediaa kiinnosti itse hallin ohella varsinkin maastohiihdon ympärillä vellova dopingkohu. Puheenjohtaja Piirainen kuvasikin dopingsotkua raskaaksi savotaksi muun muassa yhteistyökumppanien ajan tasalla pitämisen takia.

Piirainen lupaa myös erota tehtävästään, jos käy ilmi, että hänen toimikaudellaan on tapahtunut dopingväärinkäytöksiä, joihin hän olisi voinut vaikuttaa. Piirainen siirtyi Hiihtoliiton johtoon vasta Lahden 2001 MM-kisojen dopingkäryjen jälkeen.

Huomisessa "hätäkokouksessa" liitto aikookin Piiraisen mukaan selvittää mediassa velloneet huhut ja päättää myös, mitkä asiat vaativat lisäselvityksiä.

Piirainen toivoo myös viranomaistutkinnalle työrauhaa. Tutkinta kestänee useita kuukausia.

Hiihtohallin kustannukset 8 miljoonaa euroa

Ensi vuoden alkupuolella avattavan Ylläshallin tarjontaan kuuluvat hiihtoladut, jotka mutkittelevat kahdessa kerroksessa havupuiden keskellä. Lisäksi halliin tulee muun muassa luistelukenttä, curling-ratoja ja jääkiipeilyseinä.

Hallin kokonaiskustannukset ovat noin kahdeksan miljoonaa euroa. Perushiihtolipun hinta pyörii 15 euron tietämillä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme