Mainos
Mainos

Hilkka Hyrkkö: "Nämä viisi kirjaa haluaisin antaa Sinulle"

MTV3 kertoo millaisia kirjoja tunnetut henkilöt antaisivat lahjaksi tärkeälle nuorelle, omalle lapselleen tai tuttavalle, jolle haluavat antaa parastaan.

Kun antaa lahjaksi kirjan, antaa paljon enemmän kuin lahjaesineen - haluaa saajan oivaltavan elämän olennaisia asioita ja saavan uusia ajatuksia. Kirjat ovat monelle parhaita ystäviä, rentouttavia hauskuuttajia ja hienovaraisia opettajia. Ne ovat pyyteettömiä ystäviä, joiden luona voi pysähtyä silloin kun itse haluaa ja viipyä niin kauan kuin hyvältä tuntuu; siksi autiolle saarellekin otetaan mukaan parhaat kirjat.

"Olen itse muuttunut lukijana"

Toimittaja ja viestinnän ammattilainen Hilkka Hyrkkö kertoo, ettei hän ole koskaan osannut jaotella kirjoja lukijoiden iän mukaan.

-Hyvä kirja vie mukanaan. Eri-ikäisenä kirjan lukee eri tavalla ja lukemaansa heijastaa aina kulloiseenkin omaan kokemukseen, tunteisiin ja ajatuksiin. Trilogia "Täällä Pohjantähden alla" on siitä hyvä esimerkki. Vasta aivan viime vuosina olemme saaneet lisää aikalaistarinoita Suomen luokkasodasta ja samalla sodan historia on monipuolistunut. Monien merkittävien kirjojen tukena on myös elokuva tai televisiosarja.

-"Saatana saapuu Moskovaan" -kirja aukesi minulle aivan uudella tavalla Venäjän tv:n erinomaisen sarjan kautta, kertoo Venäjällä työskennellyt ja asunut Hyrkkö. -Pontius Pilatuksen hahmo nousi huikean näyttelijäntyön vuoksi sarjan keskeiseksi henkilöksi.

Hilkka Hyrkkö antaa sinulle henkisenä perintönä nämä kirjat:

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (WSOY)

Jos ei tunne omia juuriaan, omaa historiaansa, ei voi ymmärtää maailmaa. Vaikka monet nuoret liikkuvat kaikkialla verkossa ja kaikkialla maailmalla kuin kotonaan, on tärkeää tuntea myös kotikenttä ja oma lähihistoria. ”Täällä Pohjantähden alla” on kaikkien suomalaisten historiaa ja kuvattu poikkeuksellisesti hävinneiden näkökulmasta. Trilogia on monipolvinen kertomus perheestä, suvusta, kylästä ja Suomesta. Se on oman aikansa ”Salatut elämät” tai ”Kotikatu”. Itse luin sen ensimmäisen kerran kolmetoistavuotiaana. Ajattelen, että kirjan tarina tempaa mukansa kenet tahansa.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (WSOY)

Ja uskollisena samalle logiikalle: täytyy tuntea lähinaapureiden kulttuuria ja ajattelua. Vaikka Bulkakov oli voimakkaasti kantaaottava ja poliittinen kirjailija, voi kirjan lukea Neuvostoliittoa tuntematta ja ajattelematta. Sattumalla ja mielikuvituksella on tässä tarinassa tenhoava imu. Jos huolimaton Anja ei olisi tiputtanut öljyä raitiotievaunukiskoille Patriarkan lammen tuntumassa Moskovan keskustassa tai Pontius Pilatus joutunut tunnontuskiin Jeesusken tuomitsemisesta, tarina olisi toisenlainen.

Peter Hoeg: Lumen taju (Tammi)

Kierros Itämeren ympäri jatkuu. Tanskalainen Hoeg oli suuri nimi kaksikymmentä vuotta sitten pohjoismaisessa kirjallisuudessa. Hänen kirjansa voi lukea salapoliisitarinana, joka se myös on, mutta se on arkista Tanskaa, jolla on ristiriitainen suhde Grönlantiin ja eskimoihin. Lumi kaikkine ominaisuuksineen on kirjassa keskeisessä osassa.

John Irving: Garpin maailma (Tammi)

Yhdysvalloissa on kullakin aikakaudella omat veijarikirjailijansa, jotka kuitenkin ovat aiheissaan kipeästi kiinni ihmisissä ja arjessa. John Irvingin kirjoista monet sopisivat tähän, mutta koska itse olen uskollinen kirjoittamisjärjestykselle päädyin Garpin maailmaan. Kirjan päähenkilön äiti on aikansa naisasianainen, rohkea ja ennakkoluuloton. Hän haluaa lapsen, mutta ei miestä. Kirjassa sekä Garpin äiti Jenny Fields ja Garp itse haluavat myös kirjailijoiksi ja kerronnan varrella aiheita syntyy!

Marianne Alopaeus: Pimeyden ydin

Tämä kirja on klassikko jos mikä. Sitä suositteli minulle aikaan vanhempi ja viisaampi kollega. Vaikka kirjan päähenkilö elää kirjan alussa viime vuosisadan alkua, on kaikki kirjassa ajankohtaista. Mikä on kykymme sietää erilaisuuta, kun ajan rattaat jauhavat ja yleinen henki muuttuu? Mitä muuta nuori nainen etsii kuin totuutta, rakkautta ja isän hyväksyntää? Ihminen, jolla on suuria ihanteita, saa maailmassa aina nenilleen, valitettavasti.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme