Mainos
Mainos

Historialliset kuvat ja video: Eino ja muut palomiehet pakenivat Suomen viimeisintä suurta metsäpaloa henkensä edestä – "Nythän on samanlaiset kelit kuin silloin"

Maa on kuiva ympäri Suomen, ja metsäpaloindeksin asteikko uhkaa loppua kesken. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan nähty mitään sellaista kuin Tammelassa vuonna 1997.

– Nythän on samanlaiset kelit kuin silloin aikanaan, Eino Rauhaniemi muistelee.

Rauhaniemi tietää, mihin kuivuus voi Suomen metsissä johtaa.

Yhä pelastuslaitoksen leivissä työskentelevä Rauhaniemi toimi palomiehenä Tammelan metsäpalossa. Valtava liekkimeri tuhosi peräti 250 hehtaaria metsää kesäkuussa 1997.

"Nyt täytyy lähteä"

Palo tuli Tammelan pelastuslaitoksen tietoon aluksi vain savuhavaintona, jota palokunta lähti tarkistamaan.

– Missään ei aluksi näkynyt mitään, ja lähdettiin jo poispäin, Rauhaniemi kertaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

'


Palokunta huomasi kuitenkin savupatsaan, jota lähdettiin sammuttamaan. Tästä alkoi tapahtumasarja, joka olisi voinut saada traagisen lopun.

– Pojat olivat jonkin aikaa metsässä, ja tulivat sitten juosten tietä pitkin takaisin. Ne sanoivat, että nyt täytyy lähteä, Rauhaniemi kuvailee.

Liekit saartoivat autoa

Metsätielle pysähtynyt palokunta poikkaisi letkunsa kirveellä, jotta leviäviä liekkejä päästiin saman tien pakoon.

Auto lähti peruuttamaan täyttä häkää, mutta liekit jatkoivat ahdisteluaan.

– Liekit tulivat jo ohitse. Vaikka autolla peruutti täysiä, valkea tuli kovempaa, Rauhaniemi kertoo.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Palokunta pelastui lopulta hengenvaarasta täpärästi. Yksi palomiehistä joutui sairaalaan hengitettyään kuumia palokaasuja.

Alkoiko palo konehallista?

Massiivisen metsäpalon sammuttaminen kesti lopulta viikon.

Palo tuhosi metsähehtaarien lisäksi yhden rintamamiestalon ja pakotti runsaat määrät lähialueen asukkaita evakkoon kodeistaan.

Muualle joutuivat painumaan myös Ruostejärven kesäsiirtolassa hoidossa olleet 80 lasta.

Tarkoista tutkimuksista huolimatta palon syttymissyytä ei saatu ikinä selville.

– Paloalueen keskellähän oli maarakennusliikkeen konehalli. Yksi olettamus voisi tietysti olla, että siellä on jotain tehty, mutta mitään ei ole ainakaan myönnetty, Rauhaniemi spekuloi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme