Mainos
Mainos

HKL: Länsimetron matkustajaliikenne alkaa todennäköisesti vasta lokakuussa

Länsimetron matkustajaliikenne alkaa todennäköisesti vasta lokakuussa, arvioi HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski

Hän ei osannut sanoa tarkemmin, milloin lokakuussa liikennöinti mahdollisesti alkaisi.

– On niin paljon kysymysmerkkejä, että kuinka monennella kerralla asiat saadaan kuntoon. Asiat voivat tapahtua nopeammin tai hitaammin, mutta näillä tiedoilla lokakuu näyttää todennäköisimmältä.

HKL ja Länsimetro Oy kertoivat viime viikolla, että länsimetron liikenne Espoon Matinkylään voi alkaa aikaisintaan syyskuun lopulla.

Länsimetron metrojunat ajoivat tänään ensimmäistä kertaa normaalia aikataulua noudattavia koeajoja koko tulevalla metrolinjalla. Koeajot jouduttiin kuitenkin keskeyttämään sähköjärjestelmän ylikuormittumisesta johtuvien sähkönsyöttöongelmien vuoksi.

Teknisten järjestelmien palauttamisen vuoksi liikenne Kampin ja Ruoholahden välillä keskeytettiin joksikin aikaa kokonaan. Lisäksi nykyinen metro liikennöi epäsäännöllisin vuorovälein.

– Kun kyseessä on näin massiivinen järjestelmä, oletetaan, että jotain aina ilmenee. Se oli tietysti ikävää, että sähkönsyöttöjärjestelmä ylikuormittui noin, että koko liikenne katsottiin tarkoituksenmukaiseksi lopettaa.

Lehmuskoski arvioi, että länsimetrossa täytyy tehdä noin kolmena päivänä onnistuneita koeajoja täysimittaisessa laajuudessa ennen kuin matkustajaliikenne voidaan aloittaa. Hän ei osannut vielä sanoa, milloin seuraavat täysimittaiset koeajot tehdään.

– Tehdään johtopäätökset torstain kokemuksista ja tarvittavista korjausliikkeistä. Ja kun ne (korjaukset) on tehty, tehdään lisää koeajoja.

Päivitetty kauttaaltaan kello 17:18.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme