Mainos
Mainos

HS: Alakoululaiset provosoivat opettajia – tarkoituksena saada "raget" videolle

Helsinkiläisen alakoulun oppilaat ovat pistäneet pystyyn "ope ragee" -haasteen, jossa he kannustavat toisiaan kiusaamaan opettajia, kertoo Helsingin Sanomat. Ideana on saada opettaja "rageemaan" eli  hermostumaan, kuvata tilanne ja julkaista video sosiaalisessa mediassa.

Lehti kertoo Töölön ala-asteen rehtorin kertoneen asiasta vanhemmille Wilma-viestijärjestelmässä.

Rehtori Jutta Olsoni kommentoi Helsingin Sanomille tänään, että kyseessä on pienen piirin toiminta. Hänen mukaansa toimintaan haluttiin puuttua mahdollisimman pian.

Rehtorin  mukaan oppilaat ovat esimerkiksi jatkaneet leikkitappeluita opettajan silmien alla heti sen jälkeen, kun heitä on kielletty nujakoimasta. Opettajia on myös nimitelty samassa yhteydessä.

– Kännykät ovat sitten olleet jo valmiiksi videomoodissa, josko saisi hyvän pätkän filmattua, Olsoni sanoo.

Helsingin Sanomien mukaan tempauksen idea on saattanut lähteä taannoisesta tapauksesta Lahdessa, jossa oppilaat kuvasivat opettajan maltin menetyksen ja julkaisivat YouTubessa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme