Mainos
Mainos

Anneli Auer vaatii 2,5 miljoonan lisäkorvauksia – Valtionkonttori pitää vaatimusta kohtuuttomana

Anneli Auerin korvausvaatimus vangitsemisajastaan on kohtuuton, katsoo Valtiokonttori.

Valtiokonttori maksoi viime syyskuussa Auerille noin 545 000 euron korvaukset. Auer vaatii oikeusteitse noin kahden ja puolen miljoonan euron lisäkorvauksia.

Valtiokonttori toteaa vastineessaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle, että vakiintunut käytäntö on maksaa noin sadan euron korvaus yhdeltä vangitsemisvuorokaudelta. Auerin saama korvaus syyttömästä vangitsemisestaan on noin 800 euroa vuorokaudelta.

Anneli Auer todettiin syyttömäksi miehensä murhaan joulukuussa 2015. Pitkällisen oikeusprosessin aikana hän oli kuitenkin vankilassa seksuaalirikoksista. Valtiokonttorin mukaan korvauksia syyttömän vangittuna pitämisestä ei ole perusteltua maksaa tältä ajalta.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot