Mainos
Mainos

Auto ajoi ihmisten päälle metroasemalla Helsingissä – useita loukkaantunut

Ainakin neljä loukkaantui Helsingin Siilitien metroaseman läheisyydessä lauantaina iltapäivällä, kun auto runnoi jalankulkijoita ja muita autoja yli sadan metrin matkalla. Poliisin mukaan autoa kuljettanut 30-vuotias mieshenkilö oli saanut ehkä sairaskohtauksen.

Poliisi kertoo, että onnettomuudessa osallisena oli jopa seitsemän autoa. Törmäillyt auto oli ajanut pysäköityjä autoja päin jalkakäytävän korokkeen yli.

Pelastuslaitoksen mukaan noin 150 metrin matkalla tuhoja tehnyt auto pysähtyi lopulta Siilitien läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle.

Pelastuslaitos hälytettiin paikalle kello 13.46.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa loukkaantui vakavasti kaksi naista ja yksi mies. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui lievästi yksi mies. Poliisi kertoi aiemmin, että onnettomuudessa loukkaantuneita olisi kolme.

Helsingin Sanomille pian turman jälkeen puhunut Helsingin Poliisin komisario Henri Helminen totesi, että mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että teko olisi tahallinen. 

Helsingin poliisin mukaan auton kuljettaja on saattanut saada sairaskohtauksen ja menettää ajoneuvonsa hallinnan. Poliisin alustavissa tutkimuksissa ei ole ilmennyt viitteitä siitä, että kuljettaja olisi ollut onnettomuushetkellä päihteiden vaikutuksen alainen.

Kuljettajalla ei komisario Henri Helmisen mukaan ollut ulkoisia vammoja, mutta hänet vietiin myös sairaalan tarkistettavaksi.  

Auto oli silminnäkijän mukaan törmäillyt noin 50 metrin päässä Siilitien metroasemasta. Poliisi eristi metroaseman alta kulkevan kadun, mutta metroasema jatkoi normaalia toimintaa.  

Jos olit paikalla, lähetä kuva sähköpostiosoitteeseen uutiset@mtv.fi.

Siilitie sijaitsee Helsingin itäosassa lähellä Herttoniemeä. Tapahtumapaikka kartalla:


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot