Mainos

HS: Kouluruokailun jättää toisinaan väliin jopa kolmannes – paikoin 40 prosenttia jättää syömättä

Joka kolmas yläkoululainen ei syö joka päivä koululounasta ja Uudellamaalla luku on jopa 40 prosenttia, kertoo Helsingin sanomat.

Kouluruokaa jää lähes joka päivä kilokaupalla yli kaikissa kunnissa ja Helsingin Sanomien mukaan jopa kolmannes jättää kouluruokailun toisinaan kokonaan väliin.

Opetushallituksen kouluruokailuasiantuntija Marjaana Manninen perustelee tätä lehdelle sillä, että ruoka ei miellytä. Yksi syy tähän on vanhempien asenne, joka välittyy myös lapsille.

Tilanteeseen on yritetty vaikuttaa kehittämään ruokailua oppilaiden palautteen suuntaan. Joissain kouluissa inhokkiruokia on pyritty poistamana lisoilta, joissain maustamista on muutettu palautteen mukaisesti. Myös jonoja on yritetty lyhentää.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot