Mainos
Mainos

Helsingin Sanomien päätoimittaja jättää tehtävänsä

Päätoimittaja Päivi Anttikoski on irtisanoutunut Helsingin Sanomista. Asiasta kertoi ensin HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi Twitterissä.

Niemi kiittää viestissään kollegaansa hienosta 2,5 vuodesta. Ennen HS-uraansa Anttikoski toimi MTV Uutisissa vuosina 1998–2014 muun muassa uutispäätoimittajana, uutispäällikkönä ja ulkomaan toimituksen päällikkönä.

Anttikoski vahvisti asian hetkeä myöhemmin omalla Twitter-tilillään. Hänen viimeinen HS-työpäivänsä on huomenna Kalevalan päivänä.

Sanoma tiedottaa, että Anttikosken lähdön jälkeen toimituksessa pohditaan toimituksen johdon rakenteen uudistamista. Anttikoski vastasi Helsingin Sanomien journalistisista digitaalisista sisällöistä. Päätoimittajan tehtävään ei haeta suoraan seuraajaa, vaan tehtävät jaetaan sisäisin järjestelyin. Niemen lisäksi päätoimittajana jatkaa Antero Mukka.

– Olen jo jonkin aikaa pohtinut työelämän muutosta ja käsitellyt aihepiiriä muun muassa kolumneissani. Pohdinta on ollut osin myös omakohtaista. Työurani tässä vaiheessa haluan nyt miettiä, mihin suuntaan vien omaa osaamistani jatkossa, Anttikoski sanoo.

Helsingin Sanomissa Anttikoski kertoo ottavansa nyt hetken aikaa itsellensä.

– Siitä on tasan 20 vuotta, kun aloitin journalistisen urani Ylellä. Aika putkessa olen sen jälkeen töitä vetänyt. Jos terveyttä on, niin minulla on vielä 20 vuotta työuraa jäljellä. Nyt on hyvä hetki hetken kerätä ajatuksia siitä, mitä haluan jatkossa tehdä, Antti koski sanoo lehdessä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot