Mainos
Mainos

HS: Tallinnan-laivat kuljettavat Helsinkiin massoittain rikollisia

Tallinnan-laivoilla matkustaa Helsinkiin joka päivä yli sata ihmistä, joilla on rikostausta.

Helsingin Sanomien mukaan joukossa on esimerkiksi omaisuus- ja huumausainerikollisia.

Tulli takavarikoi jatkuvasti esimerkiksi huumeita, tupakkaa, alkoholia ja aseita. Lisäksi Meritulli on ottanut tänä vuonna kiinni noin 200 poliisin etsintäkuuluttamaa ihmistä.

Rikollisuus Baltian maista on lisääntynyt taantuman aikana. Samalla tullin henkilöstöä on vähennetty erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Eteläisen tullipiirin johtajan Leo Nissisen mukaan Meritullin työvoiman vähentäminen vaarantaa jo maan sisäistä turvallisuutta.

- Tallinnan liikenne on ilmiöltään verrattavissa itärajaan, mutta tarkastusresursseja on vähemmän, Nissinen sanoo Helsingin Sanomille.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme