Mainos
Mainos

HS: Tunnustajalle lievempi tuomio

Selvä enemmistö oikeusalan eturivin vaikuttajista kannattaa niin sanotun syyteneuvottelun käyttöönottoa Suomessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Syyteneuvottelulla tarkoitetaan sitä, että rikoksen tunnustamalla ja poliisia auttamalla voisi lyhentää tuomiotaan.

Lehti kysyi 21:ltä alan vaikuttajalta, miten he suhtautuvat asiaan. Yli puolet ilmoitti kannattavansa syyteneuvottelua ja vain kolme vastustavansa sitä.

Järjestelmän kannalla olivat muun muassa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Kannattajien joukossa olivat lisäksi muun muassa Asianajajaliiton sekä Suomen syyttäjäyhdistyksen puheenjohtajat.

Kannattajat uskovat, että syyteneuvottelu nopeuttaa etenkin talousrikosten ja muiden laajojen rikosvyyhtien käsittelyä ja tuo siten säästöjä.

Joitakin vastaajia kuitenkin epäilytti, toteutuisiko järjestelmä tasapuolisesti eri puolilla maata.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että rikoksesta epäilty voisi joissain tapauksissa saada tunnustamalla anteeksi noin neljänneksen tuomiostaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme