Mainos

HS: Vähemmistöuskontojen opetus säästymässä leikkurilta

Vähemmistöuskontojen pienet opetusryhmät säästynevät leikkauksilta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Hallitus esitti budjettiriihessä luopumista alle kymmenen oppilaan uskonnonopetusryhmistä. Helsingin Sanomien mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on tyrmännyt suunnitelman.

Leikkaaminen asettaisi valiokunnan mukaan oppilaat eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Valiokunta totesi myös, ettei taloudellinen säästö olisi merkittävä.  

Hallitus tavoitteli noin miljoonan euron vuotuisia säästöjä sillä, että muiden muassa katolisen uskonnon ja islamin opetus vaatisi vähintään kymmenen oppilaan ryhmän nykyisen kolmen oppilaan sijaan. Evankelisluterilaisen, ortodoksiuskonnon ja elämänkatsomustiedon vähimmäisryhmäkoko olisi pysynyt kolmessa oppilaassa.  

Opetusministeriön on harkittava, annetaanko lain raueta vai muokataanko esitystä tasa-arvoisemmaksi.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.